”Puheet Suomen irrottautumisesta EU:sta ovat silkkaa populismia”

STTK:n puheenjohtajan Mikko Mäenpään (sd.) mielestä Suomen kansainvälistymisen peruslinjauksia ei pidä muuttaa edes nyt, kun kärsimme osana muuta Eurooppaa kansainvälisen finanssikriisin seurauksista.

Suomen keskeisiä menestystekijöitä ovat olleet taito hakeutua voimakkaasti mukaan kansainväliseen työnjakoon sekä toimivat suhteet itään ja länteen.

– Esimerkiksi Venäjän WTO-jäsenyys avaa Suomelle aivan uusia näkymiä idän suuntaan. Myös uudet nousevat taloudet kuten Kiina, Intia tai Brasilia voisivat tarjota esimerkiksi vientiyrityksillemme mahdollisuuksia, sanoi Mäenpää STTK:n Eurooppa.nyt! –talousseminaarissa Helsingissä maanantaina.

Hän korosti Suomen kohtalon olevan tiukasti sidoksissa Euroopan kohtaloon.

– Puheet Suomen irrottautumisesta EU:sta ovat silkkaa kielteistä populismia. Voimme valita vain, olemmeko ajopuu vai olemmeko aktiivisesti kehittämässä uutta Eurooppaa, Mäempää sanoi.

Hän huomautti, että Suomi ja Eurooppa ovat samanlaisten haasteiden edessä: väestö vanhenee, luova tuho syö vanhoja työpaikkoja, nuorisotyöttömyys on kriittisellä tasolla, julkiset taloudet ovat velan rasittamia. Muun muassa näihin asioihin on löydettävä ratkaisu, kun etsitään uutta suuntaa vanhalle maanosalle.

Eurooppalaisessa politiikassa tärkeintä olisi Mäenpään mielestä nyt luottamuksen palauttaminen.

– Talouden tunnelin päässä ei vieläkään kovin voimakas valo paista. Nyt tarvitaan vahvaa keskinäistä luottamusta, jotta kansalaisten, kotitalouksien ja yrityksien usko tulevaisuuteen palaisi. Yritysten pitää rohjeta työllistää ja kotitalouksien suunnitella elämäänsä eteenpäin. Päätöksentekijöiden on kyettävä näyttämään omilla toimillaan esimerkkiä.

STTK:n puheenjohtajan mielestä Euroopan talous- ja politiikkaunionin kehittämisessä yhteiset päätökset ovat myös Suomen etu.

– Talouspolitiikan koordinoinnin tiivistämiseen Suomen on syytä suhtautua myönteisesti. Pienen maan elinehto on joustavuus, sillä maailmantalouden tuulille emme yksin paljon voi. Kolmikantaisen valmistelun ja vahvan demokratian perinne ovat Suomen vahvuuksia ja kelpaisivat jopa vientituotteiksi kriisissä tarpovalle Euroopalle, Mäenpää totesi.

Mainos