PTT ennustaa puumarkkinoiden tasaantuvan

Yksityismetsien tulot nousevat ennusteen mukaan ensi vuonna muutaman prosentin.

Viime vuoden poikkeuksellisen kiivaan hakkuun ja puukauppatahdin jälkeen kehitys palautuu maltillisemmalle uralleen, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT.

Kertyneet puuvarastot ja tuontipuun käyttö vähentävät PTT:n mukaan tänä vuonna hakkuita ja puukauppoja, kun metsäteollisuuden puun tarve ei kasva ennustekaudella. Ylikuumentunut puumarkkinatilanne on rauhoittunut, mikä laskee puun hintoja viime vuoden selvästi kohonneesta tasosta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ensi vuonna hakkuumäärä laskee edelleen hieman, mutta puukauppa piristyy suunniteltujen investointien myötä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Viime vuosina tehdyt investoinnit ja korkea kapasiteetin käyttöaste hyvästä kysyntätilanteesta johtuen ovat PTT:n mukaan lisänneet puunkäyttöä aikaisempina vuosina. Puunkäyttö pysyttelee tänä ja ensi vuonna liki viime vuoden lukemissa käytön painottuessa enemmän kuitupuuhun selluteollisuuden hyvän kysynnän johdosta. Tuontipuun määrä ja osuus ovat edelleen kasvussa.

Täydentyneet puuvarastot rauhoittavat tämän vuoden puukauppaa, joka laskee viime vuoden rajun nousun jälkeen. Kaupat painottuvat aikaisempaa enemmän harvennusleimikoihin. Mänty- ja koivukuidun kauppamäärät laskevat vähemmän kuin muilla puutavaralajeilla.

Ensi vuonna puunhintoihin vaikuttaa PTT:n mukaan vientinäkymien elpymisen lisäksi inflaatio, joka nostaa nimellishintoja prosentin verran. Yhteisvaikutus korottaa hintoja muutamia prosentteja. Yksityismetsien bruttokantorahatulot laskevat viime vuoden huippulukemista noin kymmenyksellä. Yksityismetsien tulot nousevat muutaman prosentin.

Mainos