Vesa-Matti Saarakkala on jättänyt tänään hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän perää hallitukselta kunnallista itsehallintoa kunnioittavia keinoja puuttua tiettyjen kuntien tapaan tasapainottaa talouttaan hetkellisesti lomauttamalla henkilöstöään.
Kuntatyönantajien viime vuoden lopulla tekemän kyselyn mukaan noin 40 kuntaa on tänä vuonna aikeissa lomauttaa henkilöstöään. Viime viikkoina on tullut eri puolilta Suomea useita lomautusuutisia. Esimerkiksi Kokkolan kaupunki ilmoitti hiljattain lomauttavansa henkilöstönsä 2-14 vuorokauden ajaksi, niin että lomautusten ulkopuolelle jää lähinnä tiettyjen peruspalveluiden työntekijöitä.
Saarakkala muistuttaa, kuinka Kokkolan kaupunki muiden kuntien tapaan käsitteli kaupunginvaltuustossaan vuoden 2013 lopulla myös kunnallisen tuloveroprosentin määräämistä vuodelle 2014, ja äänestyksen jälkeen valtuusto päätti, ettei tuloveroprosenttia (20,50 prosenttia) koroteta. Tämä ennakoi hänen mukaansa Kokkolan tulevan toimeen päätetyllä talousarviolla ja tuloveroprosentilla, joka ei ole lähellekään Suomen korkeimpia.
– Nyt päätetyillä lomautuksilla Kokkolan kaupunki on suunnitellut keräävänsä noin 3 miljoonan euron säästöt, ja näihin säästöihin on päädytty jo muutama kuukausi talousarvion hyväksymisen jälkeen, mikä vaikuttaa epäjohdonmukaiselta ja herättää kysymyksen tietoisesta alibudjetoinnista.
Saarakkala toteaa, että kunnat päättävät kunnallisen itsehallinnon perusteella itse, millä tuloveroprosentilla kunta milloinkin aikoo palveluvelvoitteistaan vastata.
– Mutta mikäli jo tässä vaiheessa vuotta on selvää, ettei kunta pysty kattamaan talousarvionsa puitteissa normaaleja käyttötalousmenojaan, eikä valmiuksia lisälainanottoon ole, herää kysymys, olisiko valtiovallan puututtava kuntien harjoittamaan talous- ja lomautuspolitiikkaan jollakin tavalla? Lomautuksilla ei voida ratkaista kuntatalouden ongelmia.
Hän korostaa, että Lomauttamalla henkilöstöä tilanteessa, jossa kunnan tulopohjaa ei mahdollisuuksista huolimatta vahvisteta, on omiaan syömään kunnallisen itsehallinnon oikeutusta kansalaisten silmissä, samalla kun palvelut heikkenevät.