PS:n ryhmäjohtaja poistaisi kehitysavun pakkorahoittamisen

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström toteuttaisi vaalien jälkeisiä säästöjä karsimalla kehitysapua ja yritystukia.

– Satojen miljoonien säästöjä saataisiin toteuttamalla jo aiemmin ehdottamamme kehitysapurahasto, joka siirtää vastuun kehitysavun rahoittamisesta Suomen valtiolta ensisijaisesti yksittäiselle kansalaiselle. Samoin tehottomissa yritystuissa riittää vielä runsaasti karsimista, PS.n ryhmäjohtaja Jari Lindström sanoo Verkkouutisille.

Perussuomalaiset loisivat talouskasvua ja työllisyyttä toteuttamalla sopeutustoimia hallitusta vähemmän kehyskauden alkupuolella. Sopeutuksen tahtia kiristettäisiin kehyksen loppuvuosina, jolloin Suomen talouden ennustetaan olevan tukevammalla pohjalla.

Menoleikkauksia ja verotuksen kiristämistä kutsutaan sopeutustoimiksi, joilla hallitus pyrkii ajan mittaan vähentämään Suomen julkisen talouden alijäämää. Perimmäinen tarkoitus on katkaista julkisen velan lisääntyminen suhteessa bruttokansantuotteeseen.

– Verotuksen oikeudenmukaisuutta parantaisimme verottamalla suuria osinko- sekä ansiotuloja hallitusta ankarammin ja pienituloisia taas hallitusta kevyemmin. Olisimme myös valmiita palauttamaan varallisuusveron ja poistamaan tehottomia verotukia, Lindström toteaa.

Puolue parantaisi talouskasvun ja työllisyyden kannalta keskeisen pk-sektorin kasvua ja työllistämismahdollisuuksia nostamalla alv:n alaisen toiminnan alarajaa, toteuttamalla työllistävien pk-yritysten Viron-mallin mukaisen yhteisöverotuksen sekä nostamalla kotitalousvähennyksen määrää.

– Lopettaisimme nykyisen, lähinnä venäläisiä hyödyttävän energiapolitiikan ja ottaisimme politiikkamme tavoitteeksi kohtuuhintaisen ja kotimaisen energian. Verotusta sekä tuki- ja lupapolitiikkaa järkeistämällä parantaisimme kotimaisen energian kuten turpeen ja pienpuuenergian asemaa suhteessa kivihiileen ja muuhun tuontienergiaan.

Lisäksi perussuomalaiset kohentaisi vientisektorin kilpailukykyä alentamalla yhteensä 450 miljoonalla eurolla energiaveroja ja perumalla kokonaan windfall-veron.

Ei Natolle ja pakkoruotsille

Poimintoja videosisällöistämme

Jari Lindströmin mukaan perussuomalaisten nykyinen linja on, että Suomen ei pitäisi hakea Nato-jäsenyyttä seuraavan hallituskauden aikana.

– Muuta päätöstä ei ole tehty joten tällä mennään.

Hän sanoo vastustavansa jäsenyyttä myös henkilökohtaisesti.

Puolue kannattaa kielten opiskelun vapaaehtoisuutta.

– Esimerkiksi itäisessä Suomessa venäjän kieltä on järkevää opiskella. Kielten opiskelu on ylipäätään aina hyödyllistä, mutta ei pakottamalla, kouvolalainen Lindström sanoo.

Verkkouutisten juttusarjassa suurimpien puolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat vastaavat ajankohtaisiin poliittisiin kysymyksiin.

Mainos