– EU on sääntöperäistä kansainvälistä yhteistyötä, joka ei perustu sääntöjen noudattamiseen, vaan niiden pettämiseen ja vääristelyyn jokaisen kriisin yhteydessä. Kansainvälisyys unionissa tarkoittaa liian usein muiden tahtoon mukautumista ja muiden laskujen maksamista, totesi kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) ryhmäpuheenvuorossa eduskunnan EU-selontekokeskustelussa.
Hän muistutti, että alun perin oli sovittu, etteivät EU:n jäsenmaat takaa toistensa velkoja.
– Eurokriisi luotiin hyväksymällä yhteisvaluuttaan maita, jotka eivät alun perinkään täyttäneet talous- ja vakaussopimuksen vaatimuksia. Europrojektin kasvojen pelastamiseksi euroon kelvottomia maita ei laitettu ulos eurosta, vaan muut maat rakensivat niille omalla riskillään tukijärjestelyjä, Mäkelä sanoi.
Siirtolaiskriisi vuonna 2015 taas johtui hänen mukaansa siitä, että laittoman maahantulon paineessa muutamat jäsenmaat lakkasivat noudattamasta Schengenin sopimusta.
– Vapaan liikkuvuuden alueelle otettiin paperittomia henkilöitä, joilla ei ollut oleskeluoikeutta millään perusteella. Tämän seurauksena sadat tuhannet alkoivat liikkua hallitsematta Euroopassa, eikä Dublinin sopimus toiminut. Kaksinkertainen sopimusrikkomus, Mäkelä määritteli.
Perussuomalaisten mukaan EU kärsii moraalikadosta ja epärehellisyydestä.
– Koronaa tekosyynä käyttäen luotu ”elvytyspaketti” oli uusi surullinen luku unionin sääntöperäisyyden pettämisessä. Isot EU-maat sopivat asiansa hyvin hoitaneiden maksettavaksi paketin, jonka väitettiin olevan ainutkertainen, tarkkarajainen ja liittyvän koronaan. Todellisuudessa se ei ollut mitään näistä. Rahat käytetään surutta huonosti taloutensa hoitaneiden jäsenmaiden taloudenpidon paikkaamiseen, Mäkelä ruoti.
Hänen mukaansa perussopimusten vääristäminen vie luottamusta sopimuspohjaiseen järjestelmään ja aiheuttaa moraalikatoa.
– Ja tuskin on muste kuivunut entisistä sopimusten vääristelyistä, saati niiden kautta rahat jaettu, jo kuullaan uutisia uusista tulonsiirroista. Suomi maksaisi tällä kertaa muiden maiden kuluja sosiaalirahastosta. Hallitus ainakaan ei ole selvästi linjannut kieltäytyvänsä siitä paketista.
Mäkelän mielestä Suomessa on viimeinen hetki käynnistää kriittinen keskustelu EU:n tulevaisuudesta ja erityisesti siitä, millainen EU ja euroalue palvelisi parhaiten Suomea ja suomalaisia.
– Perussuomalaisten linja on selvä – kaupankäyntiä ja yhteistyötä tarvitaan, muita määräilemään meitä ja maksattamaan laskujaan ei. Mielestämme EU-vaikuttamisen ainoan tarkoituksen tulee olla kansallisen etumme palveleminen.
– EU:n joukkovoimaa tulee käyttää laittoman maahanmuuton torjuntaan, kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamiseen lähtömaihin sekä toisaalta Kiinan kaltaisten toimijoiden vaikutusvallan laajenemisen estämiseen, Mäkelä sanoi.
Niin ikään perussuomalaisten mukaan Suomen pitää torjua EU:n integraation syventäminen ja pyrkiä purkamaan vanhaa.
– Yksimielisyysvaatimus tulee säilyttää kaikessa ja käyttää sitä kansallisen edun ajamiseen. Määräenemmistöpäätösten laajentamiseen ei tule suostua. EU:n tulisi kehittyä kohti alkuperäistä yhteismarkkina-aluetta. Liittovaltion kaltaisia rakenteita tulee purkaa ja siirtyä kohti itsenäisten kansallisvaltioiden Eurooppaa.
Perussuomalaisten mukaan valtioneuvoston EU-selonteko ei vastaa esitettyihin tarpeisiin, täytä kansallisen edun vaatimuksia tai ohjaa Suomen EU-vaikuttamisen linjaa oikeaan suuntaan.
– Siksi esitän, että eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto laatii uuden selonteon suuren valiokunnan mietinnön vastalauseen 1 pohjalta. Uudessa selonteossa tulee nostaa kansallinen etu ja sääntöpohjaisuus Suomen EU-politiikan keskiöön.