Perussuomalaisten puoluetoimiston työntekijä Matti Putkonen sanoo Ilta-Sanomille, että puolueen puheenjohtajaehdokkaita kohdeltiin tasapuolisesti.
”Lähdin siitä yksinkertaisesta ajatuksesta, että me emme julkisesti ryhmittäydy kenenkään taakse, vaan kaikille annetaan mahdollisuus”, Matti Putkonen sanoo IS:ssa.
”Olen sanonut jo ennen kuin kisa alkoi, että pysymme tasapuolisina ja niin myös pysyimme”.
IS:n tietojen mukaan Putkonen olisi toiminut ”härskisti” Jussi Halla-ahon valinnan puolesta. Kansanedustaja Ritva Elomaa (uv) on Ylen haastattelussa kuvaillut Putkosen ivanneen Timo Soinia Halla-ahon valinnan jälkeen: ”miltäs nyt tuntuu”, ”annatko nyt ohjeistusta”.
”Nyt minua tullaan syyttämään ja hirttämään ensimmäiseen lyhtypylvääseen. Näinhän tässä on taas käynyt. Olenko minä nyt sitten joku vakiosyntipukki”, Putkonen toteaa.
IS:n mukaan Putkonen kiistää huonot välit Soiniin ja vakuuttaa, että ”tahtoi tehdä Soinin viimeisestä päivästä puheenjohtajana unohtumattoman”.