PS:n Juho Eerola Ylellä: Venäläisten ostamat maa-alueet voitava pakkolunastaa takaisin

Kansanedustaja uskoo, että lakia muutetaan Venäjän puolelta tapahtuvien kiinteistöostojen rajoittamiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja Juho Eerolan mukaan venäläisten ostamat tietyt maa-alueet pitäisi voida pakkolunastaa takaisin.

– Pidän sitä erittäin huolestuttavana, että Venäjän puolelta ostetaan strategisesti tärkeiden alueiden läheisyydestä maa-alueita tai kiinteistöjä, joita sitten tilanteen vaatiessa voidaan käyttää vaikka mihin toimenpiteisiin, Eerola sanoo Ylen Ykkösaamussa.

Suojelupoliisi esitti hiljattain huolensa venäläisten maa- ja kiinteistöomistuksista varuskuntien, energialaitosten ja linkkimastojen lähellä. Kyse on turvallisuuden kannalta herkistä paikoista. Sotatieteen tohtori ja Aalto-yliopiston kyberprofessori Jarno Limnélll esitti viikonvaihteen Aamulehdessä, että maa-alueet pitäisi voida pakkolunastaa ja rajoittaa lailla ostoja viranomaisten kannalta tärkeissä kohteissa.

– Eli siinä mielessä yhdyn tähän näkemykseen, että pitäisi voida pakkolunastaa takaisin Suomelle, Eerola kertoo.

Eerolan mukaan toimia pakkolunastuksen toteuttamiseksi ei ole tällä hetkellä olemassa.

Ylen soittokierroksen mukaan useat kiinteistönvälittäjät ovat huomanneet venäläisten kiinnostuksen kiinteistöjä kohtaan lisääntyneen.

Eerola sanoo uskovansa, että lakia muutetaan näiden kiinteistöostojen rajoittamiseksi.

– Hallitusohjelmassa on kirjattu, että tähän asiaan puututaan, Eerola toteaa.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusohjelmassa on kirjaus siitä, että hallitus tarkentaa merkittävien maa-alueiden ja kiinteistöjen hankintaan liittyvää lainsäädäntöä. Kyse on alueista, jotka ovat kokonaisturvallisuuden kannalta merkittäviä.

Eerola kuitenkin muistuttaa, että osa venäläisistä ostaa esimerkiksi loma-asuntoja Suomesta tavallisen käytännön mukaisesti.

– Pitää muistaa kaksi eri asiaa, kun puhutaan venäläisten tontti- ja kiinteistökaupoista. On olemassa kansalaisia, joilla on sekä Venäjän että Suomen kansalaisuus. He ovat itsekin monet hyvin Venäjä-vastaisia tai eivät ainakaan Venäjä-mielisiä. He ovat pitkälti tavallisia ihmisiä. Siinä ei ole sen suurempaa riskiä, kun he ostavat kesämökin Suomesta.

– Toinen asia on Venäjän puolelta tulevat ostot, joissa rahan alkuperää ei välttämättä tiedetä eikä ostajasta ole tietoa. Lisäksi se käyttökohde sijoittuu hyvin lähelle jotakin energialaitosta tai strategisesti tärkeää paikkaa Puolustusvoimien läheisyydessä. Tämä on se vaarallinen seikka. Lakia pitäisi muuttaa niin, että tällaisia kohteita ei myytäisi tällaisille ostajille, sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)