PS: Laki laiminlöisi vanhempien roolia

Perussuomalaisten mukaan uusi varhaiskasvatuslaki kaventaisi perheiden valinnanvapautta.

Perussuomalaisten Laura Huhtasaaren mukaan lapset halutaan entistä nuorempina varhaiskasvatuksen piiriin ideologisista syistä.

— Tämä on ideologiaa, jossa lapset halutaan ”putkeen” kasvamaan samaan muottiin mahdollisimman aikaisin. Toisekseen esimerkiksi maksuton varhaiskasvatus maksaisi yhteiskunnalle jopa satoja miljoonia. Liikenevät varat tulisi ennemmin käyttää esimerkiksi ryhmäkokojen pienentämiseen ja työntekijöiden palkkoihin, Huhtasaari sanoo tiedotteessa.

Varhaiskasvatuslain uudistuksen yhteydessä päiväkotien henkilökunnan pätevyysvaatimusten tasoa esitetään nostettavaksi. Perussuomalaisten mukaan tämä aiheuttaisi vaikeuksia pätevän työvoiman saatavuudessa.

Sami Savio (ps.) pitää laadukasta varhaiskasvatusta tärkeänä, mutta ei suostu sysäämään kasvatusvastuuta kokonaan yhteiskunnalle.

— Lapsi tarvitsee ennen kaikkea yhteistä aikaa tutun ja turvallisen aikuisen kanssa. Vanhempia on tuettava tekemään juuri heidän lapselleen sopivia valintoja, tarkoittipa se kotihoitoa tai päiväkotien varhaiskasvatukseen osallistumista, Savio vaatii.

— Jopa alle kolmivuotiaat lapset halutaan ehkä osin ideologisista syistä niin sanottuun kasvatusputkeen. Me emme halua tällaista, vaan kunnioitamme vanhempien parasta tietämystä siitä, mikä on heidän lapselleen eduksi, kansanedustaja Ritva Elomaa (ps.) sanoo.

Varhaiskasvatuslain uudistus on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.

Mainos