Hänen mukaansa perussuomalaiset ja Perussuomalaiset Nuoret ovat aina kunnioittaneet demokratiaa ja tulevat kunnioittamaan sitä jatkossakin.
– Kansallismielisenä, itsenäisenä ja tavallisia suomalaisia puolustavana nuorisojärjestönä tulemme tekemään entistä voimakkaammin työtä isänmaamme ja aatteen eteen, Samuli Voutila sanoo tiedotteessaan.
– Raamatussa Juudas kavalsi Jeesuksen kolmestakymmenestä hopearahasta. Nyt näyttää siltä, että itseään kristillisinä poliitikkoina markkinoineet henkilöt ovat valmiita kavaltamaan jäsenistön valitsemat johtajat henkilökohtaisen hillotolppansa vuoksi. Kysynkin – entistä puheenjohtajaamme lainatakseni – jos itsensä pettää, mitä jäljelle jää? Minä ja tuhannet perussuomalaiset nuoret seisomme Jussi Halla-ahon johtaman puolueen takana. Me emme myy periaatteitamme ja arvojamme, Voutila sanoo.