Verkkouutiset

PS-edustaja vaatii hallituksen eroa

Kansanedustajan mukaan pääministerin jätettävä hallituksen eronpyyntö, jos kuntavaalit päätetään siirtää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Jukka Mäkynen (ps.) on tyrmistynyt tiedoista, jonka mukaan oikeusministeriö esittää, että kuntavaalit siirrettäisiin pidettäväksi kesäkuulle.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) vastasi Mäkysen kirjallisen kysymykseen kuntavaalien terveysturvallisuudesta koronaepidemian aikana 12. helmikuuta seuraavasti:

”Oikeusministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat valmistelleet yhdessä vaalien terveysturvallista järjestämistä. Kunnille lähetetään helmikuussa yksityiskohtaiset ohjeet tarvittavista erityisjärjestelyistä, kun vaalit toimitetaan koronatilanteessa. Terveysturvallista äänestämistä käsitellään myös kuntien vaaliviranomaisille järjestettävässä vaalikoulutuksessa. Yllä mainitut ohjeet sisältävät myös neuvontaa siitä, miten ja milloin äänestyspaikan tiloja puhdistetaan. Äänestyspaikan tiloja ei suljeta kesken vaalipäivän. Demokratian toteutuminen on tärkeää myös epidemiatilanteessa. Uskon, että kunnat selviytyvät oikeusministeriön tuella kuntavaalien järjestämisestä poikkeuksellinen tilanne huomioon ottaen hyvin.”

Mäkynen toteaa, että oikeusministeriö on yhteistyössä THL:n kanssa valmistellut jo pitkän aikaa toimia kuntavaalien terveysturvallisen järjestämisen varmistamiseksi.

– Tämän lisäksi ministeri Henriksson vakuutti kirjallisen kysymyksen vastauksessa, että kunnat selviytyvät kuntavaalien järjestämisestä hyvin, sanoo Mäkynen.

Hänen mukaansa, jos kuntavaalit siirtyvät, niin eduskunta ei voi enää luottaa hallitukseen.

– Ministeri Henrikssonin on aivan turha tulla selittämään, että tilanne on muuttunut. Suomi on elänyt poikkeustilassa jo vuoden. Hallituksella on ollut vuosi aikaa tehdä valmisteluita ja reagoida kuntavaalien terveysturvalliseen järjestämiseen. Hallitus ei ole pystynyt näin pitkässäkään ajassa ennakoimaan juuri mitään tärkeää asiaa koronan hoidossa, Mäkynen arvostelee.

Mäkynen katsoo, että mikäli kuntavaaleja siirretään niin se tarkoittaa sitä, että oikeusministeri Henriksson on valehdellut kirjallisen kysymyksen vastauksessaan ja siinä tapauksessa Henrikssonin tulee erota tehtävästään.

– Mikäli kuntavaalit siirretään, niin pääministeri kantaa kokonaisvastuun hallituksensa toiminnasta ja hänelle ei jää mitään muuta vaihtoehtoa kuin jättää hallituksensa eronpyyntö. Tapa, jolla kuntavaalit päätetään puolitoista kuukautta ennen vaalipäivää yhtäkkiä siirtää, on demokratian vastaista ja kertoo siitä, että hallitus ei ole toimintakykyinen, Mäkynen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)