Protestit kiihtyvät: Serbian presidentti lupaa erota

Presidentti Aleksandar Vučić aloitti erolupaukset vahvistuvan demokratialiikkeen toukokuisen jättiprotestin jälkeen.
Toukokuun lopun vaaleja vaatinut jättimielenosoitus Belgradissa kävi levottomaksi. / OLIVER BUNIC / AFP / LEHTIKUVA
Toukokuun lopun vaaleja vaatinut jättimielenosoitus Belgradissa kävi levottomaksi. / OLIVER BUNIC / AFP / LEHTIKUVA

Serbian presidentti Aleksandar Vučić on kertonut aikovansa erota tehtävästään. Vučić kertoi asiasta Radio Belgradin lähetyksessä, josta se nousi serbimedia Danasin otsikoihin.

Vučić sanoo eroavansa tehtävästään kolmen tai neljän kuukauden päästä, ehkä jopa aiemmin.

– Olen jo aloittanut kirjojeni pakkaamisen. Niitä minulla on paljon ja etsin parhaillani paikkaa, mihin laitan ne kaikki, Vučić kommentoi.

Toisaalta: tämä ei ole ensimmäinen kerta kun presidentti Vučić ilmoittaa aikovansa jättää vuodesta 2017 hoitamansa presidentin tehtävän ”aivan kohta”. Vieraillessaan Kiinassa toukokuussa hän sanoi, että ”ehkä eroaa kohta”. Elokuussa 2025 hän painotti myös, ettei aio muuttaa Serbian perustuslakia päästäkseen kolmannelle presidenttikaudelle.

Vučić kertoikin harkitsevansa asettumista ehdolle Serbian pääministeriksi. Ennenaikaiset parlamenttivaalit ovat luvassa aivan lähikuukausina. Kolmen vai neljän kuukauden päästä, se on lähinnä tekninen kysymys, väistyvä presidentti sanoi.

Venäjä

Vučić on ylläpitänyt lämpimiä suhteita Venäjään, ja Serbia on esimerkiksi jatkanut kaasuntuontia Venäjältä maan hyökkäyssodan aikana. Se ei ole myöskään monen muun ei-EU-maan tavoin liittynyt mukaan Venäjän-vastaisiin pakotteisiin, joita on asetettu Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainaan.

Poimintoja videosisällöistämme

Vučić on pitänyt säännöllistä yhteyttä Vladimir Putiniin ja korostanut maiden historiallisia, slaavilaisia ja ortodoksisia yhteyksiä. Vučić osallistui myös Moskovan voitonpäivän paraatiin vuonna 2025. Aivan yksiselitteinen Venäjän vasalli Vučić ei ole kuitenkaan ollut: Serbia on tunnustanut Ukrainan alueellisen koskemattomuuden. Vučić myös vieraili Ukrainassa vuonna 2025 ja on ajoittain arvostellut Venäjän sodan aiheuttamia ongelmia Serbialle.

Maassa on myös sisäpoliittisia jännitteitä. Syksystä 2024 käynnistynyt ja voimistunut opiskelijaliike ja sen laajat ja runsaat mielenosoitukset ovat johtaneet ainakin kahden ministerin eroon.

Isot protestit

Liike käynnistyi, kun Novi Sadin kaupungissa rautatieaseman katto romahti ja 16 ihmistä kuoli. Asema oli vasta remontoitu, ja katon romahtamisen taustasyynä on ollut viranomaisten korruptiota. Serbian rakennusministeri pidätettiin osana viranomaistutkintaa ja hän erosi alle kuukausi turman jälkeen.

Mielenosoituksiin osallistui loppuvuodesta 2024 jopa 300 000 ihmistä kerrallaan. Poliisi taltutti pääsääntöisesti rauhallisia mielenosoituksia väkivalloin, mikä johti siihen että alkuvuodesta 2025 myös Serbian pääministeri erosi.

Kevään ja kesän mittaan Novi Sad -opiskelijaliike ei ole tyytynyt enää mielenosoituksiin, vaan se on alkanut järjestäytyä parlamenttivaaleja varten. Toukokuun lopulla liike järjesti pääkaupunki Belgradissa jopa lähes 200 000 osallistujan mielenosoituksen, jossa vaati ennenaikaisia parlamenttivaaleja.

Samaan aikaan presidentti Aleksandar Vučić oli valtiovierailulla Kiinassa. Mielenosoitusta seuraavana päivänä hän sanoi lehdistötilaisuudessa, että ”ehkä eroaa kohta”.

Aleksandar Vučić. / SERBIAN PRESIDENTINKANSLIA
Toimintaa perustellaan kansallisella edulla.
Mainos