Pron Rinne: Postipalvelujen tulevaisuudesta käytävä rehellinen keskustelu

Ammattiliitto Pron mukaan Itellan suunnitelmat yhteensä 1200 henkilön vähentämiseksi ovat rajuja ja valitettavia, mutta odotettuja.

Pro vaatii Itellaa valtionyhtiönä kantamaan yhteiskuntavastuunsa esimerkillisesti hoitamalla vähennyksistä mahdollisimman suuren osan luonnollisen poistuman kautta ja vapaaehtoisjärjestelyin. Irtisanottaville on taattava kattava muutosturva tarjoamalla koulutusta uuteen ammattiin, työhön tai yrittäjyyteen.

Pron puheenjohtajan Antti Rinteen (sd.) mukaan Suomessa on käytävä avoin ja perusteellinen keskustelu postipalveluiden tulevaisuudesta.

– Siirtyminen yhä suuremmilta osin sähköiseen viestintään on todellisuutta, josta ei ole paluuta entiseen aikaan. Koko maan kattavilla toimivilla postipalveluilla on kuitenkin tärkeä merkityksensä, jota ei pidä vähätellä. Millä tasolla nämä palvelut aiotaan säilyttää jatkossa ja mitä tämä edellyttää eri toimijoilta, Rinne kysyy.

Hänen mielestään nykyisestä lakisääteisestä palveluvelvoitteesta huolehtinen ei saa tapahtua jatkossa aiempaa pienemmän henkilöstön hyvinvoinnin kustannuksella.

Mainos