Britanniassa on varoitettu koronaviruksen uudesta muunnoksesta, jonka arvioidaan olevan jopa 70 prosenttia aiempaa tarttuvampi.
Imperial College London -yliopiston matemaattisen mallinnuksen mukaan muunnos lisäisi tartuttavuutta kuvaavaa R-lukua noin 0,4:llä, jos alustavat laskelmat pitävät paikkansa.
Uusi versio ei vaikuta aiheuttavan aiempaa vakavampaa taudinkuvaa, eikä sen uskota olevan suojassa tähän mennessä kehitetyiltä rokotteilta.
BBC:n mukaan Britanniassa VUI-202012/01-varianttia havaittiin ensimmäisen kerran syyskuussa, ja marraskuuhun mennessä se vastasi neljäsosaa Lontoon uusista tartunnoista. Osuus nousi joulukuun puoliväliin mennessä jo kahteen kolmasosaan.
Osa tutkijoista pitää mutaatiosta tehtyjä johtopäätöksiä ennenaikaisina.
– Julkisessa käytössä olevat tutkimustiedot ovat täysin riittämättömiä, jotta viruksen tartuttavuuden lisääntymisestä voisi tehdä vahvoja tai varmoja johtopäätöksiä, Nottinghamin yliopiston virustutkija Jonathan Ball sanoo.
Muunnos on keskittynyt tähän mennessä Lontooseen ja maan kaakkoisosiin. Ulkomailta sitä on vahvistettu hyvin pieniä määriä muun muassa Tanskasta ja Australiasta, todennäköisesti matkailijoiden tuomina.
Uudessa koronaversiossa arvioidaan olevan 17 eri mutaatiota, jotka voivat vaikuttaa viruksen toimintaan. Osa niistä muuttaa piikkiproteiinia, jota virus käyttää tunkeutuessaan soluihin. Toista muutosta on havaittu jo aiemmin muun muassa minkeiltä.
Virus otti ensimmäiset askeleet
Cambridgen yliopiston professori Ravi Guptan työryhmän laboratoriokokeet ovat osoittaneet muunnoksen tarttuvan aiempaa helpommin ihmissoluihin. On myös mahdollista, että aiemmin sairastaneiden vasta-aineet torjuvat uutta muunnosta heikommin.
– Muunnos on lisääntymässä nopeasti, se on hallituksen huolen takana. Me olemme huolissamme, kuten suurin osa tutkijoistakin, Ravi Gupta sanoo.
Hänen mukaansa koronarokotteet toimivat edelleen, sillä ne opettavat immuunijärjestelmälle useita hyökkäysväyliä virusta vastaan. Niin sanottu rokotepako tarkoittaa tilannetta, jossa viruksen uusi versio pystyy leviämään rokotteista huolimatta.
– Tämä virus on potentiaalisesti matkalla kohti rokotepakoa. Se on ottanut ensimmäiset askeleet kohti tätä tavoitetta, Ravi Gupta toteaa.
New York Timesin haastattelema evoluutiobiologi Jesse Bloom muistuttaa, että prosessissa tulee todennäköisesti kestämään vuosia. On erittäin epätodennäköistä, että ”yksi katastrofaalinen mutaatio” nollaisi vasta-aineiden tehon kokonaan.
– Se vaatisi useiden eri virusmutaatioiden kertymistä vuosien aikana. Näin ei tule tapahtumaan kuin nappia painamalla, Bloom sanoo.
MK LHL testing data showing increasing prevalence of H69/V70 variant in positive test data – which is detected incidentally by the commonly used 3-gene PCR test. pic.twitter.com/1U0pVR9Bhs
— Tony Cox (@The_Soup_Dragon) December 19, 2020
The UK SARS-CoV-2 multiply mutated variant VUI 202012/01 also has an interesting Spike deletion 69/70 we have been studying. The deletion is increasing in frequency (blue), as is the new UK variant (red) (Dec still going) @firefoxx66 @JamesTGallagher @EricTopol @VirusesImmunity pic.twitter.com/QiWwqeoFNH
— Gupta Lab (@GuptaR_lab) December 19, 2020