Datakeskusten lisääntyminen Suomessa nostaa kotitalouksien sähkön hintaa, arvioi LUT-yliopiston ympäristötalouden ja -johtamisen professori Lassi Linnanen Ylen A-Talkissa.
Linnasen mukaan kasvava sähkön kysyntä nostaa hintoja myös siinä tapauksessa, että markkinoille rakennetaan datakeskusten vuoksi uutta sähköntuotantoa. Hän viittasi muun muassa siihen, että uuden tuulivoiman rakentaminen edellyttää aiempaa korkeampia sopimushintoja.
– Sopimushinnat kertovat markkinoiden minimitason. Se tarkoittaa, että kun sopimushinnat nousevat, niin kyllä se kuluttajahintakin nousee, Linnanen sanoi.
Datakeskusteollisuuden toiminnanjohtaja Antti Poikola puolestaan korosti, että datakeskukset voivat vauhdittaa uuden sähköntuotannon rakentamista ja synnyttää niiden ympärille uutta liiketoimintaa.
Linnanen varoitti kuitenkin, että Suomi voi jäädä datakeskusinvestoinneissa lähinnä halvan sähkön ja maa-alan tarjoajaksi, kun suuri osa voitoista päätyy ulkomaille.