Hollannissa keskiviikkona järjestettävä kansanäänestys ei koske pelkästään EU:n ja Ukrainan välistä assosiaatiosopimusta, kirjoittaa Yalen yliopiston professori Timothy Snyder Euromaidan Pressin julkaisemassa kirjoituksessa.
– Siinä on kysymys eurooppalaisen elämäntavan tulevaisuudesta.
Sopimus tuli voimaan vuoden alussa. Myös Hollannin parlamentin kummatkin kamarit ovat hyväksyneet sopimuksen. Hollannissa tuli viime kesänä voimaan laki, joka mahdollistaa kansanäänestyksen parlamentin päätöksestä, jos sitä vaatii vähintään 300 000 kansalaista.
Snyderin mukaan assosiaatiosopimus on suuri voitto Ukrainan uudistamisessa. Hän muistuttaa, että Hollannin kansanäänestyksellä on Hollannin sisäpolitiikkaa laaja-alaisempi merkitys.
– Ei-äänen antaminen tarkoittaa sitä, että hyväksyy Venäjän pyrkimykset horjuttaa EU:ta sisäisesti ja rohkaisee Venäjää jatkamaan sotiaan EU:n naapurustossa.
Snyderin mukaan Venäjä pyrkii toimillaan heikentämään EU-jäsenmaiden turvallisuutta.
– Venäjän johtajat ovat määritelleet moniarvoisuuden ja kansalaisyhteiskunnan vieraiksi käsitteiksi Venäjällä. Heidän mukaansa nämä käsitteet on tuotu Euroopasta, ja ne on tukahdutettava.
– Presidentti Vladimir Putinin mukaan nämä arvot kumpuavat Euroopasta, ja hän pyrkii tuhoamaan sen.
Snyder muistuttaa, kuinka Venäjä yritti ensin pakottaa Ukrainan Euraasian unioniin. Kun tämä ei onnistunut, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan keväällä ja kesällä 2014 – ensin Krimille ja sitten maan itäosiin.
– Venäjä rikkoi Euroopan turvallisuusjärjestyksen jokaista suurta elementtiä.
Snyder korostaa, että Euroopan ei pidä unohtaa historian opetuksia menneisyyden sodista ja totalitarismeista.
– Putin on herättänyt Molotov–Ribbentrop -sopimuksen henkiin.
Molotov–Ribbentrop -sopimus oli natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus, joka solmittiin 23. elokuuta 1939. Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin etupiirijaosta. Suomi, Baltian maat, Puola ja Romania olivat jaon kohteina.
– Näin Putin pitää stalinismia ja kansallissosialismia normaaleina poliittisina järjestelminä ja toista maailmansotaa tavallisena osana eurooppalaista politiikkaa.