Professori varoittaa uudesta terrorismilaista USU:ssa: Riittää, että lukee vääriä kirjoja

Terrorismin itseopiskelu kielletään EU:n uusitun terrorismirikosdirektiivin myötä.

Terrorismin opiskelu omin päin esimerkiksi internetin avulla on tulossa rangaistavaksi myös Suomessa. Tällä hetkellä ainoastaan toiselta henkilöltä saatu terrorismikoulutus on rikos.

Asiasta uutisoivan Uutissuomalaisen mukaan lakiuudistuksen takana on EU:n uusittu terrorismidirektiivi. Siitä on poistunut viittaus toiselta henkilöltä saatavaan koulutukseen. Se merkitsee sitä, että direktiivi kattaa nyt myös ”itseopiskelun”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Esimerkkinä rangaistavasta toiminnasta todetaan, jos ”internetiä hyödyntäen itsenäisesti opiskellaan tuliaseita tai muita aseita koskevaa tietoa tarkoituksena toteuttaa terrorismirikos tai myötävaikuttaa terrorismirikoksen tekemiseen”.

Unionin mukaan tällä pyritään vastaamaan uhkiin, joita aiheuttavat myös viime kädessä yksin toimivat henkilöt.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Oikeusministeriön työryhmä valmistelee oman ehdotuksensa lokakuussa, jonka jälkeen asia lähtee lausuntokierrokselle. Uusien säädösten on määrä tulla voimaan vuoden päästä.

Perustuslakivaliokunnalle asiasta lausunut Turun yliopiston oikeustieteen professori Juha Lavapuro kritisoi Uutissuomalaiselle sitä, että yhä varhaisempaa valmistelua aiotaan kriminalisoida.

– Periaatteessa tunnusmerkistön voi täyttää käymällä kirjastossa ja lukemalla ”vääränlaisia kirjoja”, hän sanoo.

Mainos