Professori tyrmää Fortumin toiminnan TalSassa: Homma ei ole hanskassa

Timo Rothoviuksen mielestä energiayhtiötä on johdettu pitkään todella huonosti.
Energiayhtiö Fortumin pääkonttori Espoon Keilaniemessä 3. maaliskuuta 2022. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Energiayhtiö Fortumin pääkonttori Espoon Keilaniemessä 3. maaliskuuta 2022. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Rahoituksen professori Timo Rothovius arvostelee energiayhtiö Fortumin toimintaa Taloussanomissa. Hänen mukaansa talousvaikeuksissa olevan tytäryhtiö Uniperin hankinta on vain yksi askel pitkässä onnettomien investointien jatkumossa.

– Fortum on ylipäätään toiminut jo pitkään todella huonosti. Siellä ei ole homma hanskassa, Rothovius sanoo TalSalle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Fortum omistaa Uniperista 78 prosenttia. Suomen valtio omistaa Fortumista 51 prosenttia.

Hän ei syytä valtion omistajaohjausta, koska sen ei kuulukaan puuttua pörssiyhtiöiden yksittäisiin investointeihin.

– Johdolla ja hallituksella on silloin täysin vapaat kädet tehdä mitä huvittaa käytännössä ilman riskiä. Hehän eivät ole käytännössä vastuussa. Jos tulee ongelmia, ne kaatuvat veronmaksajan niskaan niin kuin on nähty.

Perusliiketoiminnasta tullut voitto on Rothoviuksen mielestä alkanut ”poltella johdon käsiä”, ja rahoja on tuhlattu järjettömiin investointeihin.

Vaikka Fortumin johdon investoinnit ovat huonoja, Rothoviuksen mukaan Uniper-kauppoihin tuskin liittyy niin paljon rikkeitä, että yhtiön johtoa tai hallitusta voitaisiin haastaa niistä oikeuteen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Ei se, että tehdään huonoja investointeja, ole laitonta. Se on vain tyhmää.

Rothoviuksen mukaan vastaisuuden varalta valtion pitäisi rajata Fortumin johdon valtaa merkittävästi.

– Fortumilta pitäisi kieltää tämäntyyppiset älyttömät sijoitukset ja antaa lupa investoida vain vesi- ja ydinvoimaan Pohjoismaissa. Yhtiössä ei näytä olevan osaamista niin paljon, että se kykenisi toimimaan perusliiketoimintansa ja Pohjoismaiden ulkopuolella.

Mainos