Professori: Tämä Ruotsin tilanteessa huolestuttaa minua

Ruotsin alueet kamppailevat koronajäljityksen kanssa.

Karoliinisen instituutin professori Joachim Dillner on huolissaan oireettomista koronatartuttajista, uutisoi Expressen. Tilanne on professorin mukaan vakava, sillä Ruotsin 21 alueesta 18 on tällä hetkellä suuria ongelmia tartuntaketjujen jäljittämisessä. Nyt Dillner pelkääkin, että Ruotsin koronatilanne tulee kehittymään kansanterveysviraston arvioita pahempaan suuntaan.

Ruotsin kansanterveysvirasto on arvioinut, että maa saavuttaa epidemian huipun joulukuun puoleenväliin tai loppuun mennessä. Mikäli tartuntaketjujen jäljittämisessä ei onnistuta, voi tilanne kuitenkin pahentua, epidemiologi Dillner sanoo. Jos jäljittäminen myöhästyy kolme-neljä päivää, on vahinko jo tapahtunut.

– Silloin he jotka ovat saaneet tartunnat ovat jo ehtineet sairastua ja tartuttaa muita. Tämän jälkeen ollaan jo toivottoman myöhässä. Kyse on suhteettoman suuresta joukosta ihmisiä, ja epidemian leviämistä ei voida pysäyttää, Dillner sanoo.

Tehokkain tapa torjua oireettomien tartuttajien muodostamaa riskiä on elää varovaisesti ja suosituksia noudattaen, vaikka oireita ei esiintyisikään, professori muistuttaa.

Mainos