Lindbeck (83) on jo puolen vuosisadan ajan ollut yksi Ruotsin yleisen mielipiteen näkyvimmistä muokkaajista. Vaikeiksi solmuiksi hän mainitsee nyt eläkekysymykset, koulun, asuntopolitiikan ja integraatioasiat.
Eläkeasioissa hän ottaa esimerkiksi Yhdysvallat, missä ei ole virallista eläkeikää. Hän onkin vakuuttunut, että Ruotsissa piakkoin nostetaan eläkeikä 65 vuodesta 70:ään.
– Mikään eläkejärjestelmä ei kestä eliniän pitenemistä, ellemme työskentele pidempään, Lindbeck sanoo Dagens Samhälle -lehden verkkoversiossa.
Hän arvostelee myös pitkiä koulutusaikoja.
– Nuoret tulevat nyt työmarkkinoille suunnilleen samassa iässä kuin Mozart ja Schubert olivat silloin, kun he olivat viimeistelleet suurtyönsä, Lindbeck vertaa.
Nuoruuden voimasta menetetään hänen mielestään paljon siinä, että ihmisiä pidetään koulutusmyllyssä, kunnes he ovat 29 vuoden iässä.
– Laaja hallituskoalitio sosialidemokraattien ja kokoomuksen välillä voisi ratkaista vaikeita solmuja ja se olisi Ruotsille eduksi. Se on onnistunut Saksassa, Itävallassa ja Suomessakin, Lindbeck vertaa.
Sitä hän kuitenkin alleviivaa, että moisen hallituksen pitää olla vain väliaikainen – jonkun tai joitakin eduskuntakausia. Muutoin tärkeä oppositio vaimennetaan.