Helsingin yliopiston emeritusprofessori Matti Mikkola korostaa, että ihmisoikeudet eivät estä kansalaisten terveyden tehokasta suojelua.
Koronapandemian yhteydessä Suomi on poikennut Manner-Euroopan ja Skandinavian maista siinä, ettei täällä ole onnistuttu säätämään pakollisesta testauksesta eikä vaatimaan maahan saapuvilta rokotustodistusta tai todistusta jo sairastetusta taudista.
Syinä on tuotu esiin puutteellinen lainvalmistelu, testauksessa vaadittavien resurssien riittämättömyys ja perustuslain vaatimukset kansalaisten perusvapauksien kunnioittamisesta. Viimeksi mainittujen taustalla ovat vaatimukset perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta.
Koronavirukseen liittyvien lakien säätämisen yhteydessä perustuslakia on tulkittu useaan otteeseen, ja edellytykset ovat entisestään tarkentuneet. On myös esitetty, että liikkumisen ja muiden vapauksien rajoittamisen osalta arviot tulisi tehdä yksilöllisin perustein, koska perus- ja ihmisoikeudet on tarkoitettu lopulta jokaisen henkilön yksilölliseksi suojaksi.
– Tuloksena on ollut, että pyrkimykset suojata kansalaisten henkeä ja terveyttä kollektiivisesti ovat toistaiseksi joutuneet väistymään yksilön vapausoikeuksien suojaamisen tieltä, Mikkola kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa.
– Tilanne on nurinkurinen. Eurooppalaisessa ihmisoikeuskäytännössä ensisijaista on nimittäin suojata kansalaisten henkeä ja terveyttä kaikissa oloissa ja tarpeen vaatiessa oikeamitallisin kollektiivisin toimin.
Filosofinen oppiriita?
Mikkolan mukaan Suomessa ei ole kysymys vain perustuslaista ja sen tulkinnasta, vaan taustalla vaikuttaa myös suhteutuminen julkiseen hallintoon ja valtioon.
– Yksi äärilaita on vastenmielinen suhtautuminen valtioon, jonka katsotaan tekevän loukkaavia interventioita ihmisten vapauspiiriin. Sen torjumiseksi korostetaan yksilö- ja perhekohtaisia vapausoikeuksia.
– Vastakohtana on hegeliläinen ajatus hyvästä valtiosta, joka suojaa kansalaisia erilaisia kriisejä ja elämään liittyviä riskejä vastaan. Se johtaa suojaamaan ihmisarvoisen elämän perusedellytyksiä, terveyden suojelu niihin mukaan lukien.
Mikkola muistuttaa, että tartuntatautien torjunnasta on säädetty enemmän tai vähemmän tarkkarajaisesti vuoden 1924 terveydenhuoltolaista alkaen. Tartuntatautilaki on vuodesta 1988 alkaen mahdollistanut koko lentokoneen tai linja-auton matkustajien määräämisen testiin.
– Viimeisin vakava operaatio kohdistui hiv-tartuntojen torjuntaan 1990-luvulla, mikä tapahtui lisäämällä kyseisen sairauden nimi asetuksessa säädettyyn yleisvaarallisten tartuntatautien listaan. Rattijuoppouden selvittämiseksi henkilö on voitu toimittaa verikokeeseen jo vuosikymmenet.
Mikkolan mukaan Juridisessa tarkastelussa täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta on saatettu tinkiä, mutta toimet on koettu oikeutettuina ja hyväksyttävinä.
– Sata vuotta terveydenhuoltolain antamisen jälkeen lainvalmistelulta voidaan ja pitääkin odottaa enemmän, mutta Suomen ei pitäisi perustuslain yksipuolisin tulkinnoin rajoittaa eurooppalaisista valtioista poiketen mahdollisuutta kansalaisten kollektiiviseen suojaamiseen.