Professori Martin Scheinin syyttää Avussa Mauri Pekkarista ja Seppo Tiitistä uhkailusta

Mauri Pekkarisen mukaan väite on käsittämätön valhe.

Martin Scheinin kertoo Apu-lehden haastattelussa tapauksesta, joka hänen mukaansa sattui 1990-luvulla presidentin valtaoikeuksien vähentämistä käsitelleen valtiosääntötoimikunnan työn päätöskaronkassa Smolnassa.

– Yllättäen sinne tulivat myös istuva sisäministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) ja pitkäaikainen Supon päällikkö Seppo Tiitinen. He tulivat luokseni, pyysivät sivuun ja sanoivat, että tiedämme sinusta asioita, joita et halua julkisuuteen, Scheinin väittää.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän kertoo Pekkarisen puhuneen, kun Tiitinen myötäili vieressä. Professori toteaa, ettei tiedä tarkoittivatko he hänen yksityiselämäänsä vai ”nuoruuteni poliitista toimintaa”. Scheinin kuului 1980-luvulla SKDL:ään ja Suomen kommunistiseen puolueeseen.

Scheinin korostaa olevansa täysin varma kohtaamisesta ja sen sisällöstä. Toimikunnassa mukana ollut Arja Alho kertoo Avulle olleensa paikalla ja ihmetelleensä, miksi Pekkarinen tuli paikalle.

Martin Scheinin on sitä mieltä, että kohtaamisessa oli kyse ”vaiennusyrityksestä”.

– Tulkitsin sen niin, että jos haluan olla juristi ja asiantuntija ja kirjoittaa Suomen perustuslakia, niin silloin ei pitäisi samaan aikaan esittää julkista kritiikkiä Suomen valtiosta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Seppo Tiitinen ja Mauri Pekkarinen kiistävät väitteet.

– Ei absoluuttisesti pidä paikkaansa. En ole edes Scheininiä tuntenut. Millä perusteella voisin sanoa mitään tällaista. Aivan käsittämätön väite ja valhe. En tunne koko miestä, miten olisin voinut hänestä sanoa mitään tällaista. Aivan satumaista, Pekkarinen toteaa.

Seppo Tiitinen sanoo, ettei muista tällaista tapaamista. Hän ei myöskään tiedä, mitä tallaisia tietoja hänellä voisi professorista olla.

Mainos