Professori IS:lle: Hätäjarru heti käyttöön

Matti Reinikaisen mukaan tiedot omikronin leviämisestä antavat hätäjarrun käytölle vahvat perusteet.
Hoitaja infektio-osastolla Kainuun keskussairaalassa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Hoitaja infektio-osastolla Kainuun keskussairaalassa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Itä-Suomen yliopiston tehohoidon professori Matti Reinikainen sanoo Ilta-Sanomille, että hallituksen pitäisi ottaa viipymättä käyttöön hätäjarruna tunnetut toimet. Professori on huolissaan omikronin leviämisestä.

– Tästä niin kutsutusta hätäjarrusta pitää vetää, Reinikainen sanoo.

Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi henkilöstöravintoloita, elokuvateattereita ja kauppakeskuksia tai hengellisiä kokoontumisia, joita Terveyden ja hyvinvoinnin laitos pitää omassa arviossaan vähäisen riskin tilanteena.

Reinikaisen mielestä Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen ECDC:n riskiarvioraportti koronan omikronmuunnoksen leviämisestä antaa hätäjarrun käyttöön vahvat perusteet.

– Raportin mukaan omikron leviää erittäin rajulla vauhdilla. Vaikka omikron aiheuttaisikin keskimäärin lievemmän taudin, potilaiden määrät kasvavat erittäin todennäköisesti.

Reinikaisen mukaan sairaaloiden pitää varautua kasvaviin potilasmääriin ja kuolleisuuden kasvuun.

Mainos