Nykyään eurokommunismi-termiä heitellään ilmaan silloin, kun yritetään provosoida ja leimata EU:n kannattajia, toteaa Glasgow’n yliopiston ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston emeritusprofessori Tauno Tiusanen Uuden Suomen blogissaan.
– Eurokommunismi oli kylmän sodan aikakautena esiintynyt kommunismin suuntaus, joka korosti demokraattiseen päätöksentekoon sitoutumista ja teki pesäeroa Moskovan oppeihin.
– Euron ja EU:n kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Tiusanen muistuttaa, että Tärkeänä taustatekijänä eurokommunismin syntyyn oli Prahan kevät ja syksy. Euroopan kommunistipuolueet lännessä eivät hyväksyneet sitä, että Varsovan liiton tankit lopettivat Tshekkoslovakiassa itäneen ”ihmiskasvoisen sosialismin”.
– Jo varhain 1950-luvun lopulta lähtien Italian kommunistit ryhtyivät puhumaan historiallisesta kompromissista. 1960-luvun lopulla IKP (Italian kommunistipuolue) ilmaisi selvästi, että se ei pyri demokratian tuhoamiseen, vaan hyväksyi teoreettisen mahdollisuuden nousta hallitusvaltaan ja luopua siitä, jos vaalit niin vaatisivat.
Tästä syntyi Tiusasen mukaan eurokommunismi, jota edustivat 1970-luvulla Italian lisäksi Suomi, Ranska ja Espanja.
– On sinänsä mielenkiintoista (mutta ei varsinaisesti yllättävää), että tästä terminologiasta huolimatta äärivasemmisto tuntuu vastustavan EU-jäsenyyttä ihan yhtä vakaasti kuin äärioikeistokin, Tiusanen kirjoittaa.
– Kuten aina ennenkin, äärioikeistolla ja äärivasemmistolla on samat tavoitteet ja toimintatavat. Ihmisten halutaan tunnustavan jompaakumpaa leiriä, jotta voidaan uhriutua ja oikeuttaa keskinäinen vihanpito. Tärkeintä on päästä niskan päälle sortamaan muita, huonompia, ihmisiä.
Tiusanen korostaa, että ihmiskunta mielipiteineen ei ole mustavalkoinen vaan monimuotoinen, kuten esimerkiksi eurokommunismin historia todistaa.
– Ihmisillä on oikeus, sekä velvollisuus muita ihmisiä kohtaan, tunnustaa myös muutakin maailmankatsomusta kuin mitä spektrin ääripäistä löytyy. Meillä on myös velvollisuus tuoda esiin ääriliikkeiden viat.