Euroopan unionin ja Venäjän välisen kriisin taustalla ovat yhtäältä heikentynyt luottamus ja kasvaneet epäluulot, toisaalta näkemysero suhteiden päämäärästä ja perusteista, arvioi Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg.
Suhteet olivat heikentyneet koko Vladimir Putinin vuonna 2012 alkaneen kolmannen presidenttikauden ajan. Ukrainan konflikti kärjisti kehityksen kriisiksi, jollaista kumpikaan osapuoli ei hänen mukaansa ollut tavoitellut.
Forsberg pitää mahdollisena, että EU:n ja Venäjän välillä vallitseva nykytilanne muodostuu eräänlaiseksi jäätyneeksi konfliktiksi, jossa merkittävää edistystä keskinäisissä suhteissa ei pitkään aikaan nähdä.
Toinen skenaario voisi hänen mukaansa olla tavalla tai toisella tapahtuva eteneminen uuteen, nykytilannetta laajempaan yhteistyöhön. Kyse ei kuitenkaan voisi olla sellaisesta läheisestä kumppanuudesta, jollaista vielä 1990-luvulla tai Putinin ensimmäisen presidenttikauden alkuvuosina tavoiteltiin. Sellaiseen ei Forsbergin mukaan kumpikaan osapuoli enää usko.
Kolmannessa mallissa yhteistyö perustuisi Kremlin asettamille ehdoille. Lännen tulisi tällöin hyväksyä se, että Krimin liittämistä Venäjään ei enää edes kyseenalaistettaisi. Venäjä edellyttäisi myös jonkinlaista uutta etupiirijakoa, jossa se saisi muun muassa Ukrainan omaan kontrolliinsa. Myös Kreml-vetoinen Euraasian unioni saisi tunnustetun aseman.
Forsberg pitää selvänä, että EU:n nykyiset johtajat tai G7-ryhmä eivät ole voisi tällaista vaihtoehtoa hyväksyä. Hän kuitenkin muistuttaa, että esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksella sekä mahdollisilla johtajavaihdoksilla keskeisissä EU-valtioissa voisi olla merkittäviä heijastuksia ulko- ja turvallisuuspoliittisiin painotuksiin.
Neljäs skenaario edellyttäisi sitä, että Venäjä antaisi periksi, jolloin yhteistyöhön palattaisiin läntisten reunaehtojen pohjalta. Tämä merkitsisi muun muassa sitä, että Ukrainan konfliktin ratkaisemiseksi solmitun Minskin sopimuksen velvoitteiden toimeenpanoa. Myös Venäjän miehittämän Krimin niemimaan asemasta olisi vähintäänkin pystyttävä sopimaan kansainvälisin neuvotteluin.
Forsberg ei usko Venäjän olevan valmis muuttamaan politiikkaansa tavalla, joka mahdollistaisi tämän vaihtoehdon toteutumisen. Pienet vähittäiset muutokset ovat hänen mukaansa silti mahdollisia. Lisäksi Venäjän johdossa voisi tapahtua jollakin aikavälillä henkilövaihdoksia, jotka johtavat linjan tarkistamiseen.
Forsberg nostaa esiin myös näitä skenaarioita negatiivisemman vaihtoehdon: Asiat voivat kehittyä vielä huonompaan suuntaan. Silloin lännen ja Venäjän välinen vastakkainasettelu kärjistyisi myös sotilaallisesti.
”Uutta Jaltaa ei tule”
Tuomas Forsberg ei pidä mahdollisena, että yhteistyösuhde lännen ja Venäjän välillä voitaisiin perustaa jonkinlaiselle suurelle yhteiselle sopimukselle, jollaista joissain suomalaisissakin puheenvuoroissa on haikailtu.
Forsberg viittaa vuoden 1945 Jaltan konferenssiin, jonka seurauksena muun muassa Puola päätyi Neuvostoliiton etupiiriin, kun taas Kreikka jäi sen ulkopuolelle. Samankaltaista vaihtokauppaa ei hänen mielestään voitaisi ajatella nykyisissä olosuhteissa, joissa vastaavaa voimapoliittista painetta ei ole.
Vielä vähemmän Forsberg näkee edellytyksiä tällaisen suuren sopimuksen syntymiselle diplomaattisen neuvotteluprosessin kautta. Se vaatisi hänen mukaansa luottamusta, jota osapuolten välillä ei enää ole. Jopa yhteinen näkemys faktoista puuttuu. Forsberg sanookin Venäjän ja lännen elävät nyt rinnakkaistodellisuuksissa.
Hän pitää tärkeänä huolehtia siitä, että kanssakäyminen kansalaisyhteiskunnan tasolla säilyisi myös tilanteessa, jossa valtioiden väliset suhteet ovat pitkäaikaisesti tulehtuneet. Sitä, että avain koko jännittyneen tilanteen laukaisemiseen olisi löydettävissä siviiliyhteiskunnan vuorovaikutuksesta, hän ei kuitenkaan pidä realistisena.
Forsberg toteaa muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkelin edustavan linjaa, jonka mukaan EU:n on hyväksyttävä Venäjä-suhteidensa pitkään jatkuva vaikea vaihe tosiasiana, keskityttävä Venäjän aggression patoamiseen ja odotettava kärsivällisesti olosuhteiden muuttumista. Hän muistuttaa Merkelin puheenvuorosta, jossa tämä symbolisesti totesi Berliinin muurin pysyneen pystyssä 40 vuotta, kunnes sekin lopulta murtui.
Professori Forsberg puhui Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä. Hänen esittämiään arvioita käsitellään laajemmin hänen ja apulaisprofessori Hiski Haukkalan lähiaikoina ilmestyvässä The European Union and Russia -kirjassa.
Toimittaja HEIKKI HAKALA.