Terroristijärjestö ISIS on perinteisten terrori-iskujen ohella uhannut tehdä kyberiskuja verkon kautta länsimaille tärkeään infrastruktuuriin.
Aalto-yliopiston professori ja kyberturvallisuusjohtaja Jarno Limnéll sanoo, että ISISillä ei todennäköisesti kuitenkaan ole käytettävissä sellaisia kyberkykyjä, joita sen ”kyberkalifaatti” antaa sosiaalisessa mediassa ymmärtää. Hän arvioi, että järjestö olisi jo käyttänyt tällaisia keinoja, jos sillä olisi siihen riittävät kyberkyvyt.
Limnéll kuitenkin myöntää, että ISIS on ensimmäinen valitettavan tehokkaasti digiympäristöä hyväksi käyttävä äärijärjestö. Järjestö käyttää digimaailmaa propagandansa levittämiseen, rekrytointiin ja pelotteluun. Teloitusvideot ja uhkaavat viestit tavoittavat hetkessä laajan yleisön esimerkiksi Youtuben kautta.
Twitter-tilien hakkeroinnista, propagandan levittämisestä ja palvelunestohyökkäyksistä on kuitenkin hyvin pitkä matka vakaviin iskuihin kriittistä infrastruktuuria kohtaan, Limnéll muistuttaa.
– ISISin uhkauksilla ei tule lietsoa tarpeetonta pelkoa, hän sanoo.
Viime aikoina on hänen mukaansa ollut merkkejä siitä, että ISIS pyrkii yhteistyöhön Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän hakkeriryhmien kanssa.
Kybermaailmasta on tullut uusi taistelukenttä perinteisen sodankäynnin rinnalle. Yhdysvaltain asevoimien kyberjoukoille on äskettäin annettu käsky ryhtyä kybertaisteluun ISISiä vastaan.
– Luulen, että he pyrkivät vaikeuttamaan ISISin johtamisyhteyksiä kenties tietoliikenne- ja matkapuhelinverkkoihin vaikuttamalla, estämään propagandan levittämistä ja vaikeuttamaan rekrytointia, Limnéll sanoo.