Ammattiliitto Pron puheenjohtajan Jorma Malisen mukaan hallituksen investointipaketista ei pidä nyt tinkiä.
– Hallituksen päätös 1,6 miljardin sijoittamisesta kärkihankkeisiinsa ja tiestön kunnostamiseen on vaatimaton panos kasvun tukemiseksi. Toivon, että luvatun tason lisäksi sen kasvattamista harkitaan vielä vakavasti, Malinen vaatii tiedotteessaan.
Malisen mukaan valtiovarainministeriön budjettiesitys supistaa leikkauksineen talouden kysyntää.
– Talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, mutta kasvulle sen mukana seuraava kysynnän heikentyminen on sen sijaan myrkkyä. Kaikki tietävät, ettei talous näillä eväillä nouse, Malinen arvioi.
Hän myös huomauttaa, että hallituksen kärkihankkeista on toistaiseksi kerrottu vain hyvin niukalti, vaikka niiden sisältöä luvattiin esitellä yksityiskohtaisemmin jo kesällä.
– On vain toivottava, että kärkihankkeet on rakennettu tehokkaimmalla mahdollisella tavalla Suomen taloutta uudistaviksi ja sen kasvua tukeviksi. Nyt on sijoitettava sinne, missä panostukselle saadaan parasta vastinetta, Malinen toteaa.