Pro nosti kanteen Raha-automaattiyhdistyksen toimista

Ammattiliitto Pro on nostanut kanteen Raha-automaattiyhdistys RAY:n laittomista toimenpiteistä työtuomioistuimeen.

Ammattiliiton mukaan RAY on neuvotteluissa kieltäytynyt perumasta laittomia toimihenkilöiden siirtoja työntekijäasemaan ja -työehtosopimukseen. Pro ja Palvelualojen työnantajaliitto Palta ovat neuvotelleet asiasta ja pääsivät kiistassa myös sopuratkaisuun.

RAY ei kuitenkaan hyväksynyt ratkaisua, vaan katsoo voivansa direktio-oikeuteen vedoten tehdä siirtoja työehtosopimuksesta toiseen.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malisen (sd.) mukaan RAY:n ylimielisen asenteen vuoksi Pro joutuu viemään asian työtuomioistuimeen.

– Tilanne on sangen sietämätön. Työelämän sääntöjä on muutettava siten, että työnantajan laittomuuksiin voidaan puuttua nopeasti. Työantajien tulkintaoikeuden vuoksi joudutaan heidän toteuttamiaan laittomuuksia puimaan oikeuden kautta, jotka kestävät kauan ja maksavat paljon rahaa. Prosessin kestäessä toimihenkilöt ovat aivan työnantajien oikkujen armoilla, Malinen sanoo.

Neuvottelujärjestelmän pelisääntöjen kehittämisestä keskustellaan parhaillaan isossa työmarkkinaosapuolten työryhmässä. Siellä työnantaja vaatii tuntuvia korotuksia ns. laittomien lakkojen sakkoihin. Malisen mukaan työnantajapuolen tavoitteena on Ruotsin malli, jossa jopa yksittäinen työntekijä voidaan tuomita vahingonkorvauksiin.

– Tässä RAY:n tapauksessa se tarkoittaa, että työnantajan laittomuuksiin reagoivat toimihenkilöt ja heidän liittonsa tuomitaan nopealla prosessilla tuntuviin korvauksiin työnantajaliitolle. Sillä aikaa työnantaja voi rauhassa toteuttaa laittomia toimenpiteitään. Melko usein toimihenkilöiden ainoa mahdollisuus on pitkällä prosessilla hakea itselleen oikeutta työtuomioistuimesta. Prosessin aikana toimihenkilöiden taloudelliset menetykset voivat olla huomattavia, selittää Malinen.

RAY siirsi 1. lokakuuta resurssikeskuksen, yritysasiakaspalvelun ja kuluttaja-asiakaspalvelun toimihenkilöt työtekijöiden työehtosopimukseen. Heidän joukossaan oli kaksi toimihenkilöiden luottamusmiestä.

Vastalauseena työnantajan toimelle siirrettyjen yksiköiden toimihenkilöt marssivat ulos työpaikoiltaan 9. lokakuuta, josta jo seuraavana päivänä tuli työrauhahaaste työtuomioistuimeen.

Koska liittojen väliset neuvottelut päättyivät erimielisyyteen, asia on nyt siirretty työtuomioistuimen ratkaistavaksi.

Mainos