Prinssinkin luottokortin käyttö pengottiin – leegio toimittajia hyllylle Tanskassa

Tanskassa paisuu kansainvälisen sananvapauden päivän alla skandaali, jossa paljastui, kuinka tiedotusvälineet ostavat eri tahoilta tietoja juttujensa taustaksi. Henkilökohtaisten tietojen paljastukselta ei ole säästynyt edes prinssi Joachim.

Kohun keskiössä on Se og Hør -lehden entinen toimittaja Ken B Rasmussen, joka on kirjoittanut kirjan Livet, det forbandede. Se sisältää sekä todenperäistä että kuvitteellista aineistoa ja koskettelee muun muassa kirjoittajansa ajanjaksoa Yhdysvalloissa.

Arvostelijoiden mukaan kirja ei ole järin erikoinen. Osa arvostelijoista pitää sitä lisäksi huonosti kirjoitettuna.

Kirjassa on kuitenkin lyhyt osuus myös siitä, kuinka tiedotusvälineet saavat osan paljastustiedostaan. Rasmussen kertoo, että ne muun muassa ostavat tietoja eri tahoilta.

Rasmussenin entinen työnantaja Se og Hør esimerkiksi on päässyt vuosikausia maksua vastaan käsiksi sellaiseen tietoon, kuinka julkisuuden henkilöt käyttävät luottokorttiaan. Heidän joukossaan on muun muassa Tanskan prinssi Joachim.

Nyt Tanskan poliisi tutkii asiaa ja on kuulustellut Rasmussenia asiaan liittyen. Maan oikeusministeri Karen Hækkerup on lisäksi määrännyt tehtäväksi selvityksen, kuinka kansalaisten elektronista maksuliikennettä voidaan nykyistä paremmin suojata.

Seuraukset eivät ole jääneet kuitenkaan vain viranomaistoimiin. Tähän mennessä lähes kymmenen toimittajaa on joko sanottu irti tai hyllytetty tehtävistään. Heidän joukossaan on mediatalojen päällikkötoimittajia. Lisäksi selvityksiä tehdään tahoilla, joista paljastustiedot ovat peräisin.

Esimerkiksi Ekstrabladet ilmoitti keskiviikkona kehottaneensa toimituspäällikköään Lise Bondesenia ottamaan ”aikalisän” työstään. Aiemmin viikolla tehtävästään TV2:n poliittisena kommentaattorina erosi Se og Hørin päätoimittajanakin työskennellyt Henrik Qvortrup, joka oli myöntänyt tietävänsä, kuinka lehti pääsi käsiksi tilitietoihin.

Mainos