Naantalin Kultarannassa järjestettiin kesäkuun puolivälissä presidentti Niinistön isännöimä keskustelutilaisuus Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Tilaisuuteen osallistuneet tai sitä muuten seuranneet ovat laajassa rintamassa kiitelleet keskusteluja avoimiksi ja erittäin asiapitoisiksi. Osaltani lausun kiitoksen Niinistölle erinomaisesta ideasta järjestää tällainen seminaari. Aika, paikka, järjestelyt ja sisältö koituivat ulkopolitiikan eteenpäinviemiseksi ja saattoivat hiukkasen edesauttaa joskus parjattua konsensustakin.
Kultaranta-seminaarin lähtöloitsut voi ajoittaa lausutun valtiopäivien avajaisissa tämän vuoden helmikuussa, jolloin Tasavallan Presidentti esitti ajatuksensa toistuvasta ulkopoliittisesta fundeeraus-tapaamisesta eduskunnan jäsenille ja muille asiasta kiinnostuneille. Toisaalta tilaisuuden esikuvana voi pitää Ruotsin valtakunnallista turvallisuusseminaaria Sälenissä, jolla taitaa olla jo kohtalaisen pitkä historia.
Kultaranta-seminaari toteutettiin paljolti samalla työmetodilla kuin Ruotsissa. Naantalissa puhe oli tietenkin ennen kaikkea Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan omista toimista. Tilaisuuden tarkoitus oli toisaalta avata ja toisaalta tehdä problematisoida Suomen linjaa. Siinä onnistuttiin ensiluokkaisesti.
Paljon on muuttunut presidentti Kekkosen aikakaudesta, jolloin ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli muun politiikanteon yläpuolella. Ulkopoliittiset keskustelut oli tapana käydä suljettujen ovien takana ja jos niistä jotain julkisuuteen tuotiin, niin korkeintaan salanimellä, mistä monien tuntema Pidot Tornissa -kirjakin kertoo.
Keskustelukulttuurin lisäksi myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan puitteet ovat muuttuneet. Talous on nykyään keskeisesti läsnä ulko- ja turvallisuuspolitiikan kentällä. Lisääntynyt keskinäisriippuvuus on tuonut mukanaan uusia turvallisuusuhkia. Samanaikaisesti vanhat uhkakuvat eivät kuitenkaan ole poistuneet minnekään, sillä valtiot tukeutuvat toiminnassaan edelleen perinteiseen voimapolitiikkaan. Kaikki tämä on entisestään korostanut eri maiden välisen puolustusyhteistyön merkitystä.
Olen itse vuosien varrella istunut lukemattomissa ulkopolitiikkaa käsittelevissä seminaareissa, mutta näin jäntevästi ja kattavasti toteutettuun en ole Suomessa vielä törmännyt. Hatunnosto presidentti Niinistölle ja Ulkopoliittiselle instituutille tilaisuuden järjestämisestä ja evästämisestä. Monta erinomaista puheenvuoroa aukaisivat ainakin minun ajatteluani.
Kultaranta-seminaari kirkasti kuvaa Suomen ulkopoliittisesta linjasta ja on toivottavaa, että se saa jatkoa myös tulevaisuudessa. Säännölliselle, maamme merkittävimmät ulkopoliittiset vaikuttajat kokoavalle seminaarille on tarvetta vastaisuudessakin.
Tilaisuudelle arvokkaat puitteet antava Kultaranta oli pitopaikkana mitä mainioin. Myös yöpymispaikkana ollut Naantalin kylpylä toimi kiitettävästi tilaisuuden epävirallisena tapahtumatorina, jossa käytiin monia ulkopolitiikkaa sivuavia yksityiskeskusteluja.
Ei siis ole mitään estettä, että Naantali hienon historian omaavana Suomen suven helmenä vakiinnuttaa paikkansa Suomen Säleninä. Pidot Tornissa ovat muotoutuneet Kultarannan kekkeruuseiksi. Hyvä kehitys!
Ilkka Kanerva on kansanedustaja (kok.)