Hänen mukaansa viimeaikaiset Pohjois-Korean ydinkokeet niin ikään ovat vakava huolenaihe.
– Myös Ukrainan konflikti on edelleen ratkaisematta. Kaikki laittomat toimet, kuten Krimin liittäminen Venäjään, on tuomittava. Monisyiset ja kauhistuttavat konfliktit Syyriassa ja Irakissa ja niiden lähialueilla vaikuttavat edelleen paitsi Lähi-idän tilanteeseen myös epäsuorasti Eurooppaan ja kotimaahani Suomeen, Sauli Niinistö sanoi YK:n 71. yleiskokouksessa New Yorkissa keskiviikkona.
Hän totesi, että näissä konflikteissa on jo kuollut ja vammautunut satoja tuhansia ihmisiä, ja sitäkin useampi on joutunut pakenemaan kotialueeltaan.
– Ennennäkemättömiä määriä turvapaikanhakijoita on lähtenyt konfliktien vuoksi kohti Eurooppaa. Euroopan yhteiskunnat ovat myötätuntoisia, mutta niihin kohdistuu kova paine. Niillä on rajalliset mahdollisuudet pitää huolta turvapaikanhakijoista ja heidän kotoutumisestaan vastaanottavaan yhteiskuntaan tai tarjota humanitaarista apua ulkomaille, Sauli Niinistö sanoi.
Presidentti totesi, että on löydettävä yhdessä kestäviä ratkaisuja globaalilla ja alueellisella tasolla, jotta voimme valvoa rajoja paremmin ja samalla taata niiden henkilöiden oikeudet, jotka hakevat perustellusti kansainvälistä suojelua vainotuksi tulemisen vuoksi.
– Tähän tarvitaan visiota, rohkeutta ja johtajuutta. Vaihtoehto on synkkä, sillä rajoista voi tulla ylitsepääsemättömiä muureja myös niille, jotka ovat oikeutettuja pakolaisasemaan, hän sanoi.
Sauli Niinistö totesi, että joka päivä kymmenet tuhannet joutuvat siirtymään kotialueeltaan konfliktin, vainon tai luonnonkatastrofin vuoksi. Toiset taas lähtevät paremman elämän toivossa.
– Humanitaarisen avun tarve kasvaa jatkuvasti. Euroopan unioni ja Suomi sen jäsenvaltiona pitävät edelleen huolen omasta osuudestaan, mutta se ei koskaan tule riittämään. Humanitaarisilla toimilla ei koskaan voida kompensoida kyvyttömyyttä ratkaista pakotetun muuttoliikkeen perimmäisiä syitä, hän muistutti.
Presidentin mukaan käynnissä olevat konfliktit edellyttävät pikaisia humanitaarisia toimia.
– Niiden taustalla ovat kuitenkin pitkäaikaiset syyt. On välttämätöntä saada aikaan taloudellista, yhteiskunnallista ja poliittista kehitystä. Kansainvälinen yhteisö voi auttaa ja sen on autettava. YK voi puolestaan auttaa laukaisemaan piileviä konflikteja ehkäisytoimilla, sovittelulla ja tarvittaessa ennaltaehkäisevillä rauhanoperaatioilla, hän sanoi.
– Vastuu yhteiskuntien uudistamisesta on kuitenkin viime kädessä kunkin maan kansalaisilla ja niiden hallituksilla. Paikallinen vastuunotto on avainasemassa, Niinistö jatkoi.
Uuteen pääsihteeriin kohdistuu odotuksia
Sauli Niinistö totesi, että seuraavaan YK:n pääsihteeriin kohdistuu valtavia odotuksia.
– Suomi suhtautuu myönteisesti tähän aiempaa avoimempaan ja osallistavampaan valintaprosessiin. Olemme tyytyväisiä myös siihen, että hakijoiden joukossa on useita naisehdokkaita.
– Meilläkin on viesti tulevalle YK:n pääsihteerille. Toivomme hänen työskentelevän tiiviissä yhteistyössä turvallisuusneuvoston kanssa, ja joskus olevan jopa askelen sitä edellä, täyttäessään YK:n peruskirjassa annettuja valtuuksia, Niinistö sanoi.
Presidentin mielestä haasteena on myös tehdä YK:sta toimivampi organisaatio.
– Tuleva pääsihteeri voi onnistua siinä varmistamalla, että YK:n eri toiminnot täydentävät toisiaan siten, että YK todellakin toimii yhtenäisesti.
– Haluan lopuksi vakuuttaa, että Suomi tukee täysimääräisesti tulevaa pääsihteeriä – henkilöstä ja sukupuolesta riippumatta, Sauli Niinistö sanoi.