Presidentti Sauli Niinistö käyttää yleiskokouksessa Suomen kansallisen puheenvuoron keskiviikkona 21. syyskuuta.
Maanantaina 19. syyskuuta presidentti osallistuu YK:n pääsihteerin isännöimään pakolais- ja siirtolaisliikettä käsittelevään korkean tason tapaamiseen.
Lisäksi tiistaina presidentti osallistuu Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman isännöimään globaalia pakolaiskriisiä käsittelevään huippukokoukseen.
Tiistai-iltana Niinistö isännöi ja pitää puheenvuoron YK:n tasa-arvojärjestön UN Womenin HeForShe-kampanjan tapahtumassa modernin taiteen museossa MoMassa. Sauli Niinistö kuuluu kampanjan vaikuttajaryhmään, joka koostuu valtioiden ja hallitusten päämiehistä sekä yritysten ja yliopistojen johtajista.
Presidentin ohjelmassa on myös kahdenvälisiä tapaamisia.
Presidentin johtamaan t Suomen valtuuskuntaan kuuluvat myös ulkoministeri Timo Soini (ps.), ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) sekä sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (ps.).