Presidentti Niinistö parantaisi saattohoidon saatavuutta

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö parantaisi saattohoidon valtakunnallista saatavuutta.

– Meistä jokainen kohtaa ja kokee kuoleman monella eri tavalla oman, rajallisen elämänsä aikana. Mukanamme kulkee koko ajan muistoja poismenneistä läheisistämme. Muistot tuntuvat lohdullisilta erityisesti silloin, jos läheinen on kuollut levollisena, ilman tarpeetonta kärsimystä ja siihen valmistautuneena, Sauli Niinistö sanoi avatessaan 65. yhteisvastuukeräyksen sunnuntaina.

Hän totesi, että juuri tästä on saattohoidossakin kyse.

– Kuoleva potilas saa elämänsä loppuvaiheessa yksilöllistä hoitoa, jolla voidaan lieventää tuskaa ja antaa henkistä tukea kohdata edessä oleva. Myös läheisten tarvitsema myötäeläminen menetyksessä kuuluu hyvään saattohoitoon.

Suomessa on vuosittain noin 15 000 parantumattomasti sairasta potilasta, jotka tarvitsevat saattohoitoa.

– Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan koulutusta ja verkoston luomista, joilla edistetään laadukkaan saattohoidon saatavuutta mahdollisimman lähellä kuolevan potilaan kotia. Koulutusta annetaan kuolevien parissa työskenteleville ammattilaisille sekä vapaaehtoisille, Niinistö sanoi.

Hän totesi, että Suomesta löytyy saattohoidon vahvaa ja arvokasta osaamista neljästä saattohoitokodista sekä useista perusterveydenhuollon toimipisteistä.

– Mutta kehittämistäkin on. Erityisesti saattohoidon valtakunnallista saatavuutta voidaan parantaa.

Tasavallan presidentti totesi, että kuolemasta ja kuolevan potilaan hoidosta ei ole helppo puhua.

– Mutta vain avoimesti keskustelemalla voidaan saattohoitoa kehittää. Laadukas saattohoito palvelee niin kuolevaa potilasta kuin hänen läheisiään. Se tuo helpotusta myös hoitoon osallistuville ammattilaisille ja vapaaehtoisille. Saattohoito poistaa kaikilta tarpeetonta kärsimystä.

Tänä vuonna keräyksen tuotosta pääosa suunnataan Kirkon ulkomaanavun tekemään ihmisoikeustyöhön Guatemalaan. Kotimaisena kohteena on Terho-säätiön avulla toteutettava saattohoitohanke.

Ihmisoikeuksien puolesta

Poimintoja videosisällöistämme

Presidentti muistutti, että Suomi on vuosikymmenten ajan tehnyt pitkäjänteistä työtä ihmisten yhdenvertaisuuden toteutumiseksi niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

– Guatemalassa ihmisten epätasa-arvo on edelleen arkipäivää. Erityisesti alkuperäisväestö, mayat, kokevat syrjintää monin eri tavoin.

Lähes joka toinen Guatemalan 15 miljoonasta asukkaasta on syntyperältään maya. Keräysvaroin tuetaan Kirkon ulkomaanavun mayojen parissa tekemää monivuotista ihmisoikeustyötä.

Sauli Niinistön mukaan tavoitteena on vahvistaa alkuperäisväestön tietoisuutta oikeuksistaan omaan kieleen, kulttuuriin, maahan ja palveluihin.

– Vain tiedostamalla omat oikeutensa osataan niitä vaatia toteutuviksi. Yhteisvastuukeräys on mukana vahvistamassa demokraattisempaa, tasa-arvoisempaa ja turvallisempaa yhteiskuntaa Guatemalassa, hän sanoi.

Presidentti totesi, että Yhteisvastuukeräys on lähimmäisenrakkauden kansanliike, joka kokoaa vuosittain noin 40 000 vapaaehtoista talkoisiin keräämään varoja apua tarvitseville.

– Keräyksen toinen tärkeä tavoite on herättää huomiota ja keskustelua aiheista, jotka muutoin voisivat jäädä vaille yleisempää mielenkiintoa.

– On hienoa, että Suomessa niin moni on löytänyt vapaaehtoistoiminnan joko kansalaisjärjestön, harrastusseuran tai muun yhteisön parissa. Ihmisiltä löytyy vahvaa halua auttaa ja osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, Sauli Niinistö sanoi.

Mainos