Presidentti Niinistö: Eurooppa on Ukrainan kriisin myötä uudessa tilanteessa

Presidentti Niinistön mukaan Eurooppa on Ukrainan kriisin myötä aivan uuden tilanteen edessä, jota kukaan ei osannut ennustaa.

– Vaikuttaa siltä kuin olisimme ottaneet askeleita taaksepäin. En tarkoita uutta kylmää sotaa, mutta meillä on edessä syvä epäluottamuksen aika EU:n ja Venäjällä, joka voi jatkua pitkäänkin, Sauli Niinistö totesi Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen valtiovierailun lehdistötilaisuudessa Helsingissä.

Presidentti Niinistö muistutti EU:n alkuperäisestä perustehtävästä, rauhan ylläpitämisestä.

– Onko niin, että EU voi toteuttaa tätä perustehtäväänsä pelkästään Naton kautta? Vai pitäisikö sekä EU:n itse että sen jäsenmaiden tehdä parhaansa rauhan ylläpitämiseksi, hän kysyi.

Niinistön mukaan tämä liittyy puolustukseen, ja siksi Suomi on ollut ja tulee olemaan aktiivinen keskustelussa EU:n yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta.

– Jos meillä on perusarvo, meidän tulee ylläpitää sitä itse. En tarkoita, että Nato jätettäisiin ulkopuolelle, mutta Euroopan jättäminen ulkopuolelle ei ole oikea ratkaisu, Niinistö sanoi.

Presidentin mukaan Ukrainan tilanteen kehittymistä on vaikea ennakoida, mutta tällä hetkellä tärkeintä on estää väkivaltaisuuksien leviäminen.

– Tämä saattaa edellyttää vahvempaa kansainvälistä läsnäoloa, ja Suomi aikookin lisätä panostustaan Etyjin tarkkailumissioon. Lisäksi Ukrainassa toimivien ryhmien tulisi riisua aseensa. Toisaalta Ukrainan sisäistä legitimiteettiä tulisi vahvistaa, missä tulevat presidentinvaalit ovat tärkeät.

Kansainvälisen tilanteen lisäksi presidenttien keskusteluissa olivat esillä muun muassa Suomen ja Viron kahdenväliset suhteet. Presidentti Niinistö huomautti, että Suomen ja Viron välinen kauppa kasvaa Euroopan taloustilanteesta huolimatta.

Presidentit keskustelivat myös alueellisesta yhteistyöstä sekä turvallisuuspoliittisista kysymyksistä, kuten kyberturvallisuudesta. Suomi on lähettämässä kaksi asiantuntijaa Tallinnassa toimivaan Naton kyberpuolustuskeskukseen. Lisäksi esillä oli Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö.

Viron presidentti Toomas Hendrik Ilveksen Suomen vierailu päättyy huomenna.

Mainos