Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivoo ja olettaa, että mahdollinen uusi hallitus löytyy nykyisen eduskunnan kokoonpanosta. Uusia eduskuntavaaleja ei hänestä ainakaan toistaiseksi tarvita.
– Kyllä meidän valtiosääntömme henki lähtee siitä, että jos hallitus hajoaa, puolueiden tehtävä on yrittää katsoa, löytyykö joku toinen kokoonpano siitä eduskunnasta, joka kulloinkin istuu, Niinistö kommentoi hallituskriisiä tuoreeltaan Kultarannassa.
Niinistö tarkensi, että eduskunnan hajottaminen tai hajoaminen on paljon ”kovempi liike” kuin pelkästään hallituksen kaatuminen.
Keskustan ja kokoomuksen puheenjohtajien mielestä edellytyksiä jatkaa hallitusyhteistyötä perussuomalaisten uuden puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kanssa ei ole.
Presidentti Sauli Niinistö kertoi keskustelleensa myös pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa tilanteesta.
– Toivon, että syntyy mahdollisimman äkkiä parlamentaarinen hallitus.
Hallituspohjaan hän ei halunnut ottaa kantaa. Se on puolueiden käsissä. Niinistö arvioi, ettei Suomi ole kuitenkaan tällä hetkellä ”hirveän vakavassa kriisissä”. Hän totesi, että maa jatkaa menoaan.





