Presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton teemana Suomen vahvuudet

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton teemana tänään ovat Suomen vahvuudet.

Kansainvälisissä vertailuissa Suomi on monella mittarilla maailman huippua.

– Tutkimusten mukaan Suomi on maailman parhaimmistoa muun muassa rehellisyydessä, innovatiivisuudessa, vakaudessa, lukutaidossa ja koulumenestyksessä sekä tyttöjen mahdollisuuksissa. Tänä vuonna itsenäisyyspäivän vastaanotto nostaa näitä vahvuuksia esille, toteaa tasavallan presidentin kanslia.

Kutsuvieraat edustavat eri tavoin Suomen vahvuuksien mahdollistajia. Kutsuttuina on esimerkiksi koulutuksen ja sivistyksen toimijoita, kansalaisjärjestöjen aktiiveja, tieteenharjoittajia, rauhanturvaajia, menestyneitä urheilijoita, luonnonsuojelualan ammattilaisia sekä innovatiivisia yrittäjiä.

Veteraanit aloittavat kättelyn

Vastaanoton kunniavieraita ovat sotaveteraanit ja lotat, joita on viime vuosien tapaan kutsuttu runsaasti. Veteraanit saapuvat ensimmäisenä presidenttiparin kättelyyn kello 19 Sibeliuksen Jääkärimarssin soidessa.

Tänä vuonna juhlavastaanotolle on kutsuttu myös jatkosodassa taistelleita virolaisia vapaaehtoisia eli Suomen-poikia sekä talvi- ja jatkosodan ruotsalaisia vapaaehtoisia. Kutsuvieraiden kättelyn jälkeen presidenttipari osallistuu kahvitilaisuuteen veteraanien ja lottien kanssa.

Perinteiseen tapaan vastaanotolle on kutsuttu myös hallituksen jäsenet, kansanedustajat, Euroopan parlamentin suomalaisjäsenet, valtion korkeimpia virkamiehiä sekä Suomeen akkreditoitu diplomaattikunta.

Kutsuvieraiden joukossa on lisäksi eri tavoin ansioituneita suomalaisia yhteiskunnan eri aloilta sekä presidenttiparin vuoden aikana tapaamia henkilöitä.

Kaikkiaan kutsuvieraita on noin 1800.

Mainos