Potilaita kohdellaan hyvin mutta palveluun pääsyssä on ongelmia

Terveydenhuollon potilaat kokevat, että heitä kohdellaan hyvin.

Kolme neljästä katsoo, että heidän tietojaan käsitellään luottamuksellisesti ja että heidän yksityisyyttään kunnioitetaan hoitotilanteissa.

Palveluun pääsyssä ja potilaan osallistumismahdollisuuksissa on kuitenkin vielä kehittämisen varaa.

– Vain hieman alle puolet pääsi hoitoon ja tutkimuksiin riittävän nopeasti ja vain joka kolmas oli aina voinut osallistua omaa hoitoaan koskeviin päätöksiin, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tutkimuspäällikkö Anna-Mari Aalto.

Tulokset käyvät ilmi katsauksesta, jossa on tarkasteltu terveyspalvelujen käyttäjien käsityksiä terveydenhuollon asiakaslähtöisyydestä vuonna 2015 kerätyn Uudistuvat sosiaali- ja terveyspalvelut -väestökyselyn pohjalta.

Yleisimmin ongelmat palveluun pääsyssä liittyivät integraatioon, eli eri palvelujen yhteensovittamiseen ja sujuvuuteen. Joka toinen oli joutunut selvittelemään tilannettaan useaan kertaan ja joka kolmas koki tulleensa pompotelluksi palvelupisteestä toiseen.

Korkeat asiakasmaksut tai oma taloudellinen tilanne oli haitannut joka neljännen palvelun saantia.

Ongelmat potilaskokemuksissa ja hoidon saannissa olivat yleisiä erityisesti paljon palveluja tarvitsevilla, kuten pitkäaikaissairailla ja mielenterveysongelmista kärsivillä sekä heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevilla.

Mainos