Viestintävirasto asetti Postille viime vuonna 100 000 euron uhkasakon laajojen jakeluhäiriöiden vuoksi.
Postin mukaan yleispalvelun jakelun laatua on saatu paremmaksi vahvistamalla henkilöstöresursseja, johtamista sekä jakeluprosesseja.
– Posti on vakinaistanut syksyn jälkeen jakelussa yli 230 työpaikkaa ja vahvistanut resursseja ruuhkatilanteissa. Myös prosessiongelmia on korjattu ja kentän esimiestyötä parannettu, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Viestintävirastolle maanantaina annetun raportin mukaan huhtikuussa viisipäiväisen jakelun ulkopuolelle jääneiden yleispalvelukirjeiden osuus jäi 0,09 prosenttiin. Alkuvuoden aikana eli tammi-huhtikuussa yleispalveluvelvoite on toteutunut päivittäisen raportoinnin mukaan keskimäärin yli 99,8-prosenttisesti.
Tämä ylittää Viestintäviraston vaatimuksen, jonka mukaan Postin piti yltää huhtikuun loppuun mennessä yleispalvelukirjeiden viisipäiväisessä jakelussa 99,8 prosentin laatutasoon.
– Kokonaisuutena yleispalvelun jakelulaatu on nyt viime vuoden häiriöiden jälkeen sellaisella tasolla, mitä Viestintävirasto on meiltä vaatinut. Tämän tason saavuttaminen on kuitenkin vaatinut paljon erityistoimia, mikä on nostanut merkittävästi jakelukustannuksia, korostaa Postin kirje- ja markkinointipalveluista vastaava Kaj Kulp.
Yleispalvelun jakeluvelvoite koskee vain postimerkillä maksettuja kirjeitä ja kortteja.
Yleispalvelun jakelun toteutumaa mitataan Viestintäviraston kanssa sovitulla tavalla. Viestintävirasto on edellyttänyt, että Posti tilastoi päivittäin jakelun toteutumista postinumeroalueittain ja jokainen poikkeama raportoidaan koko maasta.
Viestintäviraston edellyttämä laatuvaatimus on eri asia kuin postilaissa yleispalvelukirjeiltä vaadittava kulkunopeus, jota ulkopuolinen ja riippumaton tutkimuslaitos mittaa testikirjepostituksilla. Viime vuonna 2. luokan kirjeistä 96,3 prosenttia oli perillä kirjeen jättöpäivästä toisena päivänä. Laki edellyttää 95 prosentin tasoa.
Kulpin mukaan ajoittaisia paikallisia jakeluhäiriöitä on edelleen, koska muun muassa sairauspoissaoloihin varautuminen on haastavaa ja inhimillisiä virheitä ei voi koskaan poistaa kokonaan. Helsingin Munkkiniemessä oli huhtikuussa poikkeuksellisia jakeluhäiriöitä, jotka johtuivat työohjeiden vakavasta laiminlyönnistä.
– Jakelun laatu on meille erittäin tärkeää ja Postin koko henkilöstö tekee parhaansa laadukkaan jakelun eteen. Olemme pahoillamme jokaisesta jakeluhäiriöstä, oli kyse sitten yleispalvelutuotteesta, lehdestä, tai mistä tahansa Postin palvelusta, sanoo Kulp.
– Aina jakeluvirhe ei johdu Postista. Postille tulee joka viikko yli tuhat muiden jakeluyhtiöiden virheellisesti jakamaa kirjettä, joita postinsaajat luulevat Postin jakamiksi, huomauttaa Kulp.
Posti kuljettaa päivittäin yli 8 miljoonaa postilähetystä.