Posti on tiedotteensa mukaan päättänyt jättää julkaisematta vastinpareja kuvaavat Sananvapaus-postimerkit. Syyksi sanotaan asiakkaista koostuvan Postiraadin antama palaute.
”Postiraadin monissa jäsenissä herätti voimakasta hämmennystä erityisesti eläinten suojelua ja maahanmuuttoa kuvaavat postimerkit. Osa koki kuva-aiheet loukkaaviksi, ja merkkien yhteyttä sananvapauteen ei ymmärretty. Posti tahtoo ratkaisullaan välttää keskustelun kärjistämistä”, tiedotteessa todetaan.
Merkeissä oli kuvilla kuvattu ”viittä vastinparia”: eläinten oikeuksia, tuloeroja, kulttuuriarvoja, maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta sekä energiamuotoja.
Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vastinparina oli burkaan ja niqabiin pukeutunut hahmo. Eläinten oikeuksia kuvasti häkkikettu.
Tiedotteen mukaan ”erityisesti maahanmuuttoaiheinen postimerkki jakoi voimakkaasti mielipiteitä. Lähes puolet vastaajista oli hämmentyneitä Maahanmuutto-merkistä eivätkä kaikki ymmärtäneet, mitä kuvapareilla haluttiin sanoa”.
”Tämä oli vakavan harkinnan myötä syntynyt päätös – emme halua luoda vastakkainasettelua tai mahdollistaa vihapuhetta. Olemme voimakkaasti monikulttuurinen yritys. Postin työntekijät Suomessa edustavat yli 80 kansalaisuutta”, postimerkkitoimikunnan puheenjohtaja Kaj Kulp sanoo tiedotteessa.