Työ- ja elinkeinoministeriö on saanut Säteilyturvakeskuksen lausunnon, jonka mukaan Posiva on aloittanut loppusijoituslaitoksen rakentamisen Eurajoelle.
Valtioneuvosto myönsi Posivalle rakentamisluvan marraskuussa 2015. Siihen asetettiin ehto, jonka mukaan lupa lakkaa olemasta voimassa, ellei Posiva aloita kapselointi- tai loppusijoituslaitoksen rakentamista kahden vuoden kuluessa.
Säteilyturvakeskus toteaa ministeriölle toimittamassaan lausunnossa myös, että sen arvion mukaan Posiva on täyttänyt rakentamisluvan voimassaoloehdon aloittaessaan loppusijoituslaitoksen rakentamisen urakasta, joka sisältää myös ydinturvallisuudelle merkityksellisiä rakenteita.
Loppusijoituksen aloittaminen vaatii toteutuakseen vielä valtioneuvoston myöntämän käyttöluvan. Posiva suunnittelee hakevansa käyttölupaa vuonna 2020 ja saavuttavansa loppusijoitusvalmiuden vuonna 2023.
Loppusijoituslaitokseen sijoitettavan käytetyn ydinpolttoaineen kokonaismäärä voi olla yhteensä enintään 6 500 tonnia uraania vastaava määrä. Tämä vastaa Posivan omistajien Teollisuuden Voiman kolmen ja Fortum Power and Heatin kahden ydinvoimalaitosyksikön koko elinkaaren aikana syntyvän käytetyn ydinpolttoaineen määrää.