Kun vuonna 2013 Helsingin pörssiin listautui vain kuusi yhtiötä, niin viime vuonna listautujia oli jo yhdeksän ja tänä vuonna määrä kasvoi kahteentoista.
Myös ensi vuosi näyttää Nasdaq Helsingin asiakkuusjohtaja Maarit Bystedtin mielestä lupaavalta.
– Moni uuden Slush-sukupolven yrittäjistä ajattelee jo yritystä perustaessaan, että pörssilistautuminen on varteenotettava vaihtoehto, Bystedt kertoo pörssisäätiön uutiskirjeessä.
Listautumismarkkinan elpymiseen on Pörssisäätiön mukaan monia syitä. Osakemarkkinoiden olosuhteet ovat parantuneet, korot ovat alhaalla ja Suomessa on kasvuhaluisia yrityksiä.
Lisäksi finanssikriisin jälkeen tiukentunut pankkisääntely on nostanut velkarahoituksen hintaa, ja velkaa on aiempaa vaikeampi saada.
Suomessa listautumisia hillitsee Pörssisäätiön mukaan kansainvälisesti poikkeuksellinen listaamattomien ja listattujen yhtiöiden erilainen verotus. Avainomistajien osinkoverotus voi kiristyä merkittävästi listautumisen seurauksena.
Bystedtin mielestä ainakin First North -yhtiöiden osinkoverotus pitäisi kiireesti muuttaa yhdenmukaiseksi listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksen kanssa.
– Tavoite on nykyisessä hallitusohjelmassa. Toivomme todella, että hallitus vie tämän läpi, hän toteaa.