Kun valtioneuvosto arvioi rokotusjärjestyksen painottamista, sen pitää noudattaa tartuntatautilain yleistä tarkoitusta, toteaa terveydenhuolto-oikeuteen erikoistunut asianajaja Klaus Nyblin blogissaan.
Hän kiinnittää tekstissään huomiota siihen, ettei hallituksen päätöksentekoon ole sallittua sisällyttää poliittista harkintaa, vaan yksinomaan tartuntatautilaissa säädetyt perusteet ratkaisevat.
– Viime aikojen keskustelu rokotusjärjestyksen tarkentamisesta on luonut mielikuvaa, että valtioneuvostolla olisi erityistä poliittista harkintamarginaalia sen suhteen, tarkennetaanko rokotusjärjestystä ja millä tavalla. Tämä mielikuva on kuitenkin väärä. Valtioneuvostolle on annettu valtuutus päättää rokotusjärjestyksestä, mutta toimivalta on sidottu tartuntatautilain yleiseen tarkoitukseen, Nyblin kirjoittaa.
Koronaviruspandemian torjumiseksi annettavien rokotusten priorisoinnista on säädetty laissa vain yleisellä tasolla ja välillisesti. Tartuntatautilaki sisältää valtuutuksen, että valtioneuvosto voi säätää asetuksella vapaaehtoisten rokotusten kohdentamisesta väestön osaan, ryhmään tai ikäluokkaan. Valtuutussäännös on vuodelta 2017.
Tartuntatautilain yleinen tarkoitus on ehkäistä tartuntatauteja ja niiden leviämistä sekä niistä ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja.
– Kun tartuntatautilain säännökseen, jolla valtioneuvosto on valtuutettu päättämään rokotusten kohdentamisesta, ei ole sisällytetty erityisiä priorisointiperusteita, nämä pitää käytännössä johtaa tartuntatautilain yleisestä tarkoituksesta ja myös eri perusoikeudet huomioon ottaen, Nyblin sanoo.
Hän korostaa, että tartuntatautilain perustelujen mukaan tartuntatautien merkittävimmät yhteiskunnalliset haitat ovat laajoissa epidemioissa työkyvyn menetykset ja yhteiskunnan toimintojen laajamittainen häiriytyminen.
Oikeudellinen tyhjiö
Toistaiseksi valtioneuvosto on priorisoinut rokottamista etupäässä lääketieteellisen riskiarvion perusteella: etusija on annettu iäkkäimmille ja muuten riskiryhmiin kuuluville. Rokotuksia on tarjottu myös erityisen tartuntavaaran perusteella koronapotilaita hoitavalle sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle. Lisäksi hoivakotien henkilöstöä on rokotettu laitosepidemioiden ehkäisemiseksi.
Nykytilanteessa tautitilanne on muodostunut erityisen vaikeaksi pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Tämä on johtanut keskusteluun siitä, että rokotuksia pitäisi kohdentaa näille alueille. Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR on jo päätynyt suosittelemaan lääketieteellisin ja epidemiologisin perustein, että rokotteiden jakelussa huomioitaisiin väestön määrän lisäksi epidemian tilanne eri alueilla.
Valtioneuvosto on aloittanut rokotusjärjestyksen tarkentamisen valmistelun.
– Se, että rokotteiden jakelua suunnataan vaikeimmille epidemia-alueille voimakkaastikin painottaen, ei loukkaa eri puolilla Suomea asuvien yhdenvertaista kohtelua. Pahimpien epidemia-alueiden ihmisillä on muita selvästi korkeampi riski saada tartunta, Nyblin sanoo.
Kun tartuntatautilain valtuutussäännöstä muutama vuosi sitten valmisteltiin, elettiin normaalioloissa. Nyblinin mukaan edes perustuslakivaliokunta ei kiinnittänyt huomiota siihen, että säännöksen soveltamisessa voidaan joutua ratkaisemaan elämän ja kuoleman kysymyksiä.
– Kun lakiin ei sisällytetty erityisiä priorisointiperusteita, tämä oikeudellinen tyhjiö on ollut vaarassa täyttyä politiikalla. Valtioneuvostolla on kuitenkin velvollisuus käyttää saamaansa valtuutusta laissa tarkoitetun mukaisesti, eivätkä poliittiset painotukset ole sallittuja.