– Tilanne ei vielä ole dramaattinen, mutta esimerkiksi omaisuusrikosten tutkinta ja valvontatyö ovat asioita, joista on selvästi jouduttu tinkimään. Tilanne on 40 vuotta kestäneen virkaurani vakavin ja se johtuu siitä, etteivät rahat vaan riitä, Mikko Paatero sanoo.
Jos tekijä ei ole jäänyt rysän päältä kiinni, poliisi on alkuvuoden aikana onnistunut ratkaisemaan noin yhden omaisuusrikoksen kymmenestä.
Poliisiylijohtajan mukaan poliisien määrä on kriittisellä rajalla ja määrärahaleikkausten on loputtava heti.
Paatero toteaa, että poliitikkojen on käytävä pian kokonaisvaltainen ja perusteellinen keskustelu poliisin ydintehtävistä.
– On päätettävä, miten asiat jatkossa hoidetaan.