Poliisiyhdistykseltä poikkeuksellinen esitys: Kameravalvontatolpat esille näkyvällä värillä tai fosforiteipillä

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistyksen mielestä peltipoliisien näkyvyyttä pitää lisätä.

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys ry:n antamassa lehdistötiedotteessa vaaditaan nykyisten kameravalvontatolppien näkyvyyden lisäämistä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Maamme tiestöllä olevat kameratolpat ovat väritykseltään harmaita ja paikoin kuljettajien on jopa vaikea havaita kameratolppaa ennen kuin hän on lähes sen kohdalla. Kameratolpat sijoittuvat lisäksi liiallisesti suorille tieosuuksille, kun ne tulisi sijoittaa onnettomuusherkkiin tienkohtiin kuten risteyksiin, teiden kapeikkoihin tai jyrkkiin kaarteisiin. Automaattivalvonnasta ilmoitetaan lainsäädännön vaatimalla tavalla kyltillä sillä tieosuudella missä automaattivalvontaa on, mutta sen sijaan erikseen jokaisesta kameratolpasta lainsäädäntömme ei vaadi ilmoittamaan, tiedotteessa todetaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Perinneyhdistyksen tiedotteen mukaan ”kuljettajille tulisi olla riittävän hyvä mahdollisuus havaita kameratolppa ajoissa, jolloin kuljettajalla olisi mahdollisuus hyvissä ajoin ennen kameratolppaa hidastaa ajonopeutensa sallittuun nopeuteen, jolloin kameratolpan ensisijainen tavoite toteutuisi ja kuljettaja ajaisi nopeusvalvonta-alueelle sallittua turvallista nopeutta”.

– Tolppien parempi havaittavuus vähentäisi lisäksi siis juuri huomautukseen johtavia ylinopeuksia. Esitämme, että maamme liikennevalvontakameratolpat väritetään näkyvällä värillä tai ne merkitään muuten näkyvällä tavalla esimerkiksi fosforiväriteipeillä. Olisi myös toivottavaa, että jokaisesta kameratolpasta annettaisiin ennakkovaroitus kuljettajille ennen kameran valvonta-alueelle saapumista.

Mainos