Yrjö Suhosen mukaan tammikuun alussa voimaan tuleva poliisihallintouudistus perustuu osin valheellisiin tilastoihin. Osana uudistusta esimerkiksi liikkuva poliisi lakkautetaan, ja sen poliisit siirtyvät paikallisiin poliisilaitoksiin.
– Luvut eivät ole koko totuus. Isojen lukujen takana on ihmisiä ja merkittäviä vähennyksiä. Poliisissakin asia menee näin: valhe, emävalhe ja tilasto. Maakuntien ja poliisihallituksen tilastot eivät kohtaa, sanoo Suhonen lehdessä.
Suhonen arvelee, että liikkuvasta poliisista irrotetut voimavarat uppoavat muun poliisitoiminnan massaan parissa vuodessa. Tulevat vuodet osoittavat hänen mukaansa tilastoissa tehdyn manipuloinnin.
– Suhosen väite perustunee siihen, että poliisien lukumäärä vähenee, mutta tehtävien määrä ei. Kyse on siitä, että voidaanko liikennevalvonnan määrää pitää samassa, kun painetta poliisityövoimalle tulee muistakin suunnista, sanoo lakkautettavan liikkuvan poliisin päällikkö Kari Rantala Turun Sanomille.
Hän kuitenkin pitää mahdollisena, että uudistuksen myötä liikennevalvonta heikkenee.