Itä-Uudenmaan poliisin ylikonstaapeli Risto Maksimainen kirjoittaa poliisin sivujen kolumnissa suuntavilkun käytöstä. Hän ihmettelee, ettei vilkun käyttö ole ”näköjään yhtään helpommaksi muuttunut, päinvastoin”.
– Liikenteen sujuvuuden, turvallisuuden ja muiden huomioimisen kannalta vilkun käyttö on yksi tärkeimmistä toimenpiteistä. Ja nimenomaan ajoissa käytettynä, Risto Maksimainen kirjoittaa.
– Itse liikennesääntö on yksinkertainen, helppo ja kaikkien tiedossa. Ajoneuvon kuljettajan, joka aikoo lähteä liikkeelle tien reunasta, kääntyä risteyksessä tai tiellä taikka vaihtaa ajokaistaa tai muuten siirtää ajoneuvoa sivusuunnassa, on muiden varoittamiseksi annettava merkki suunnanosoittimella tai, jollei ajoneuvossa ole sellaista, muulla näkyvällä tavalla.
Hän huomauttaa säännöksessä sanottavan ’muiden varoittamiseksi’, ei pelkästään muiden ajoneuvojen varoittamiseksi tai edes tiealueella olevien varoittamiseksi.
– Harvapa on kolarin ajanut tahallaan sellaisen kanssa, jonka on hyvin havainnut. Vilkkua ei siis voi jättää käyttämättä pelkästään nimimerkillä ’ketään ei ollut näkyvissä’.
– Tai sitten vilkkua käytetään säästeliäästi. Vilkku vilahtaa pari kertaa, kun ollaan jo kääntymässä tai vauhti on pudonnut lähes nollaan. Kun kuljettaja valmistautuu kääntymiseen, täytyy suuntavilkun ehtiä vilahtamaan muutaman kerran ennen kuin vauhtia pudotetaan tai jarruvalot syttyvät. Mitä suuremmilla nopeuksilla liikutaan, sitä aikaisemmin vilkku tulee kytkeä päälle.
Maksimainen sanoo liikennevalvonnassa havainneensa, että ”liian usein ne kuljettajat, jotka puhuvat kovimmalla äänellä liikenteen sujuvuudesta, ovat laiskimpia vilkunkäyttäjiä. Tämä lienee tapa varmistaa, että oma liikkuminen on mahdollisimman sujuvaa toisten kustannuksella”.