Ministeriön mukaan tavoitteena on antaa poliisille vastaavanlaiset tiedonsaantioikeudet kuin tullilla ja rajavartiolaitoksella. Hallituksen esitys eduskunnalle pyritään antamaan jo tänä keväänä.
Voimassa olevan lainsäädännön mukaan tullilla ja rajavartiolaitoksella on oikeus saada tietoja yhteisöiltä ja yhtymiltä matkustajaa ja kulkuneuvon henkilökuntaa koskevista rekistereistä rikosten ehkäisyä ja tutkintaa varten.
Poliisin osalta erityisiä säädöksiä oikeudesta saada matkustajatietoja ei ole.
Ministeriön mukaan matkustajarekisterin tietojen hyödyntämisellä on kasvava merkitys lainvalvonnassa sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
– Myös lainvalvonnan viranomaisten toimivaltuuksien on oltava yhtäläiset ja ajantasaiset jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä, sisäministeriö perustelee.