Poliisi Ylelle: Rikollisjengien aseistautuminen huolestuttaa

Järjestäytyneiden rikollisjengien hallusta löytyy koko ajan enemmän ampuma-aseita. Poliisin mukaan kyse voi olla valmistautumisesta keskinäisiin konflikteihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskusrikospoliisin rikostarkastaja Tapio Kalliokosken mielestä on huolestuttavaa, että Järjestäytyneet rikollisjengit satsaavat vuosi vuodelta enemmän ampuma-aseisiin ja jäsentensä aseistamiseen.

– Ampuma-asehan ei ole mikään leikkikalu. Niitä hankitaan jotain tiettyä tarkoitusta varten, onko se sitten puolustautumista toisia jengejä vastaan tai sitten varautumista. Poliisi on ollut jo vuosia huolissaan siitä, onko tässä odotettavissa jonkinlaisia konflikteja jengien välillä vai mikä on se syy, Kalliokoski sanoo Yle Uutisille.

Hänen mukaansa jengien tilanne Suomessa on pysynyt jo pidemmän aikaa melko vakiintuneena, mutta viitteitä erilaisista levottomuuksista on olemassa.

– Pientä rauhattomuutta on ollut jo tämänkin vuoden aikana. Tämä levottomuus näkyy osittain aseiden määränä, koska poliisi uskoo, että takavarikkomäärät ovat suhteessa siihen, paljonko aseita jengeillä on.

Kalliokosken mukaan Suomessa toimii tällä hetkellä kuutisenkymmentä jengiä, jotka poliisi on luokitellut järjestäytyneiksi rikollisryhmiksi. Osa on niin sanottuja liivijengiä, mutta osalla ei ole minkäänlaisia ulkoisia tunnuksia. Jäseniä näissä jengeissä on yhteensä noin tuhat.

Vallassa ovat olleet jo pitkään neljä suurinta jengiä: Bandidos, Helvetin enkelit, Cannonball ja United Brotherhood.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)