Helsinki-Vantaan lentoaseman parkkihallissa oleviin venäläisissä rekisterikilvissä oleviin autoihin on liimattu Ukrainan tukea osoittavia sinikeltasia tarroja. Komisario Miika Laine Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo Iltalehdelle, että näin ei kannata tehdä. Tällaisesta mielenilmauksesta voi nimittäin koitua seuraamuksia.
Asianomistajan eli auton omistajan pitää kuitenkin ilmoittaa ensin asiasta poliisille. Tämän jälkeen tapaus arvioidaan poliisin toimesta.
– Jos joku katsoo, että hänen omaisuuteensa on luvattomasti kajottu ja aiheutettu vahinkoa, kyseessä on asianomistajarikos, Laine sanoo IL:lle.
– Jokainen voi liimailla omaan autoonsa mitä haluaa, mutta jos jotain on luvattomasti liimattu, katsotaan, onko siitä tullut vahinkoa vai pystyykö asianomistaja itse sen poistamaan ilman vaurioiden aiheutumista. Periaatteessa se voi olla lievä vahingonteko.
Komisario muistuttaa, että poliisin kuuluu olla puolueeton näissä asioissa.
– Samalla tavalla tutkittaisiin, olivat ne sitten Ukrainan tai Venäjän lippuja, joita liimaillaan, hän toteaa.
– Jos haluaa kiinnittää huomion johonkin asiaan, toivoisin, että se tehtäisiin soveliaalla tavalla, vaikka sitten tuulilasinpyyhkimiin laitettavalla lehtisellä, Laine lisää.





