Poliisi esittää Levin hissiyhtiön esitutkinnan lopettamista

Lapin poliisilaitoksen talousrikostorjuntayksikkö aikoo esittää syyttäjälle esitutkinnan lopettamista Kittilässä sijaitsevan hissiyhtiö Levi Ski Resort Ltd:n jutussa. Ehdotus merkinnee muun muassa sitä, että Ammattiliitto Pro:n puheenjohtaja Antti Rinne jää pysyvästi yhtiön hallituksen ulkopuolelle.

Poliisi on suorittanut jutussa esitutkintaa joulukuusta lähtien epäillystä törkeän petoksen yrityksestä ja vaihtoehtoisesti luottamusaseman väärinkäytöstä sekä lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa.

Poliisi tulee tekemään asiassa syyttäjälle esityksen esitutkinnan rajoittamisesta eli esityksen siitä, että esitutkinta lopetetaan. Suoritetun esitutkinnan perusteella näyttää poliisin mukaan siltä, että asiassa ei ole näyttöä petosrikoksen yrityksestä eikä lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa.

Hissiyhtiön yksi osakas, Levin Matkailukeskus Oy, jota johtaa Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne, teki vuoden lopulla tutkintapyynnön koskien toimitusjohtaja Jouni Palosaaren toimintaa Levi Ski Resortin eteläkeskuksen hissihankkeen valmistelussa. Yhtiö halusi tutkittavan perusteellisesti, mitä tapahtui hissihankkeen laitetoimittajia kilpailutettaessa ja valittaessa. Tuossa vaiheessa Palosaari vapautettiin tehtävistään.

Levi Ski Resort Oy:n ylimääräinen yhtiökokous vaihtoi viikko sitten yhtiön koko hallituksen. Hallituksesta potkittiin ulos myös Antti Rinne. Hissiyhtiön pääomistaja eli Kittilän kunta täytti kaikki hallituspaikat ja uusi hallitus kutsui heti Jouni Palosaaren takaisin töihin.

Luottamusaseman väärinkäyttö on asianomistajarikos ja asianomistaja eli Levi Ski Resort on nyt peruuttanut rangaistusvaatimuksen. Poliisin käsityksen mukaan kyseessä ei ole asia, joka vaatisi esitutkinnan jatkamista erittäin tärkeän yleisen edun johdosta.

Rajoitusesityksen tekemisestä on ennakkoon keskusteltu syyttäjän kanssa. Syyttäjä ei ole sidottu poliisin esitykseen vaan syyttäjä tekee asiassa oman ratkaisunsa siitä, lopetetaanko esitutkinta vai ei.

Mainos