Tulipalon uhri kuolee usein, koska ei kykene poistumaan tulipalosta tai havaitsemaan paloa ajoissa. Erityisen suuri riski kuolla tulipalossa on henkilöillä, joiden toiminta- tai havainnointikyky on normaalia heikompi esimerkiksi vamman tai sairauden vuoksi tai ikääntymisen seurauksena.
Siksi pelastuslaki ja valtioneuvoston asetus poistumisturvallisuusselvityksestä asettavat hoitolaitoksen ja palvelu- ja tukiasunnon vaatimuksia poistumisturvallisuudelle.
– Säädösten tavoitteena on, ettei yksikään asukas tai hoidettava kuolisi tai loukkaantuisi tulipaloissa, kertoo johtaja Matti Orrainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.
Poistumisturvallisuusselvityksessä toiminnanharjoittajan selvittää, kuinka rakennuksen käyttötapa, asukkaiden toimintakyky ja muut poistumisturvallisuuteen vaikuttavat tekijät otetaan huomioon tulipaloihin ja vaaratilanteisiin varautumisessa ja poistumisjärjestelyissä.
– Toiminnanharjoittaja vastaa siitä, että rakennuksessa olevat ihmiset pystyvät tulipalossa tai muussa äkillisessä vaaratilanteessa poistumaan rakennuksesta tai heidät voidaan pelastaa muulla tavoin, muistuttaa Matti Orrainen.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mediaseurannan mukaan tänä vuonna toukokuun loppuun mennessä tulipaloissa on kuollut 46 ihmistä. Viime vuonna vastaavaan aikaan palokuolemia oli 29.